33/38 ALAVIITTEINEEN - page 1692

Toinen aikakirja
1691
28. Luku
1. Aahas oli kahdenkymmenen
vuoden vanha tullessaan
kuninkaaksi, ja hän hallitsi
Jerusalemissa kuusitoista
vuotta. Hän ei tehnyt sitä, mikä
on oikein Herran silmissä,
niinkuin hänen isänsä Daavid,
2. Kun. 16:1 Pekahin, Remaljan
pojan, seitsemäntenätoista
hallitusvuotena tuli Aahas,
Juudan kuninkaan Jootamin
poika, kuninkaaksi.
2. vaan vaelsi Israelin
kuningasten teitä; jopa hän teki
valettuja kuvia baaleille.
3. Ja hän poltti uhreja Ben-
Hinnomin laaksossa ja poltti
poikansa tulessa, niiden
kansain kauhistavien tekojen
mukaan, jotka Herra oli
karkoittanut israelilaisten tieltä.
5. Moos. 18:10 Älköön
keskuudessasi olko ketään,
joka panee poikansa tai
tyttärensä kulkemaan tulen läpi,
tahi joka tekee taikoja,
ennustelee merkeistä, harjoittaa
noituutta tai velhoutta,
Jer. 7:30 Sillä Juudan miehet
ovat tehneet sen, mikä on
pahaa minun silmissäni, sanoo
Herra. He ovat asettaneet
iljetyksensä temppeliin, joka on
otettu minun nimiini, ja
saastuttaneet sen.
Jer. 19:2 Lähde sitten Ben-
Hinnomin laaksoon, joka on
Sirpaleportin edustalla, ja
julista siellä sanat, jotka minä
sinulle puhun.
4. Ja hän teurasti ja poltti
uhreja uhrikukkuloilla ja
kummuilla ja jokaisen viheriän
puun alla.
5. Sentähden Herra, hänen
Jumalansa, antoi hänet Aramin
kuninkaan käsiin. He voittivat
hänet ja ottivat hänen
väestään suuren joukon
vangiksi ja veivät Damaskoon.
Hänet annettiin myöskin
Israelin kuninkaan käsiin, ja
tämä tuotti hänelle suuren
tappion.
Jes. 7:1 Aahaan, Jootamin
pojan, Ussian pojanpojan,
Juudan kuninkaan, aikana
1...,1682,1683,1684,1685,1686,1687,1688,1689,1690,1691 1693,1694,1695,1696,1697,1698,1699,1700,1701,1702,...5896
Powered by FlippingBook