33/38 ALAVIITTEINEEN - page 1682

Toinen aikakirja
1681
suuren sotajoukon, koska he
olivat hyljänneet Herran, isiensä
Jumalan. Ja niin nämä panivat
toimeen rangaistustuomion
Jooaalle.
25. Kun he sitten lähtivät
häntä ahdistamasta - ja hän
jäi heidän lähtiessään hyvin
sairaaksi - tekivät hänen
palvelijansa salaliiton häntä
vastaan pappi Joojadan pojan
murhan tähden ja tappoivat
hänet hänen vuoteeseensa; ja
niin hän kuoli. Ja hänet
haudattiin Daavidin kaupunkiin;
kuitenkaan ei häntä haudattu
kuningasten hautoihin.
2. Aik. 21:20 Hän oli
kolmenkymmenen kahden
vuoden vanha tullessaan
kuninkaaksi, ja hän hallitsi
Jerusalemissa kahdeksan
vuotta. Ja hän meni pois
kenenkään kaipaamatta, ja
hänet haudattiin Daavidin
kaupunkiin, mutta ei
kuningasten hautoihin.
2. Aik. 28:27 Ja Aahas meni
lepoon isiensä tykö, ja hänet
haudattiin kaupunkiin,
Jerusalemiin; sillä häntä ei
viety Israelin kuningasten
hautoihin. Ja hänen poikansa
Hiskia tuli kuninkaaksi hänen
sijaansa.
26. Ne, jotka tekivät salaliiton
häntä vastaan, olivat Saabad,
ammonilaisen vaimon Simeatin
poika, ja Joosabad,
mooabilaisen vaimon Simritin
poika.
27. Hänen pojistaan, monista
häntä vastaan lausutuista
ennustuksista ja Jumalan
temppelin
uudestaanrakentamisesta,
katso, niistä on kirjoitettu
Kuningasten kirjan
selityskirjaan. Ja hänen
poikansa Amasja tuli
kuninkaaksi hänen sijaansa.
2. Aik. 13:22 Mitä muuta on
kerrottavaa Abiasta, hänen
vaelluksestaan ja hänen
puheistaan, se on kirjoitettuna
profeetta Iddon selityskirjassa.
25. Luku
1. Amasja oli kahdenkymmenen
viiden vuoden vanha
1...,1672,1673,1674,1675,1676,1677,1678,1679,1680,1681 1683,1684,1685,1686,1687,1688,1689,1690,1691,1692,...5896
Powered by FlippingBook