33/38 ALAVIITTEINEEN - page 1690

Toinen aikakirja
1689
niin katso, hänellä oli pitali
otsassa. Silloin he äkisti
karkoittivat hänet sieltä, ja
itsekin hän kiiruusti lähti pois,
kun Herra oli häntä lyönyt.
21. Niin kuningas Ussia tuli
pitalitautiseksi kuolinpäiväänsä
saakka ja asui pitalitautisena
eri talossa, sillä hän oli
eristetty Herran temppelistä.
Hänen poikansa Jootam hallitsi
kuninkaan linnaa ja tuomitsi
maan kansaa.
2. Kun. 15:5 Ja Herra löi
kuningasta, niin että hän oli
pitalitautinen kuolinpäiväänsä
saakka. Hän asui eri talossa,
mutta Jootam, kuninkaan
poika, oli linnan päällikkönä ja
tuomitsi maan kansaa.
22. Mitä muuta on kerrottavaa
Ussiasta, hänen aikaisemmista
ja myöhemmistä vaiheistaan,
sen on profeetta Jesaja,
Aamoksen poika, pannut
kirjaan.
23. Ja Ussia meni lepoon
isiensä tykö, ja hänet
haudattiin isiensä viereen
vainioon, kuningasten hautojen
ääreen; sanottiin näet: Hän on
pitalitautinen. Ja hänen
poikansa Jootam tuli
kuninkaaksi hänen sijaansa.
27. Luku
1. Jootam oli kahdenkymmenen
viiden vuoden vanha tullessaan
kuninkaaksi, ja hän hallitsi
Jerusalemissa kuusitoista
vuotta. Hänen äitinsä nimi oli
Jerusa, Saadokin tytär.
2. Kun. 15:32 Israelin
kuninkaan Pekahin, Remaljan
pojan, toisena hallitusvuotena
tuli Jootam, Juudan kuninkaan
Ussian poika, kuninkaaksi.
2. Hän teki sitä, mikä on oikein
Herran silmissä, aivan niinkuin
hänen isänsä Ussia oli tehnyt,
paitsi ettei hän tunkeutunut
Herran temppeliin. Mutta kansa
yhä vaelsi kelvottomasti.
2. Aik. 26:16 Mutta kun hän oli
tullut mahtavaksi, ylpistyi hänen
sydämensä, niin että hän teki
kelvottoman teon, hän tuli
uskottomaksi Herraa,
1...,1680,1681,1682,1683,1684,1685,1686,1687,1688,1689 1691,1692,1693,1694,1695,1696,1697,1698,1699,1700,...5896
Powered by FlippingBook