VIISAUDEN KIRJA

6 luku.

Vallanpitäjiä varoitetaan. Viisauden arvo. Tulee ottaa vastaan opetusta.

1. Kuulkaa siis, te kuninkaat, ja ymmärtäkää, oppikaa, te maan äärten tuomarit,
2. ottakaa korviinne, te joukkojen hallitsijat, te, jotka ylpeilitte kansojen paljoudesta.
3. Sillä Herran antama on teidän hallituksenne, ja Korkeimmalta on teidän kuningasvaltanne; hän myös koettelee teidän tekonne ja tutkii teidän aivoituksenne.
4. Sillä vaikka te olette hänen valtakuntansa palvelijoita, niin te ette ole oikein tuominneet ettekä noudattaneet lakia, ette vaeltaneet Jumalan tahdon mukaan.
5. Hirmuisena ja äkisti hän nousee teitä vastaan, sillä ankara tuomio kohtaa päällysmiehiä.
6. Sillä halpa-arvoinen saa armosta anteeksi, mutta voimallisia koetellaan voimallisesti.
7. Sillä kaikkien hallitsija ei väistä ketään eikä suuruutta kavahda. Sillä hän itse on tehnyt pienen ja suuren, ja yhtäläisesti hän pitää huolen kaikista.
8. Mutta mahtavien osaksi tulee ankara tutkimus.
9. Teille siis, oi hallitsijat, minä osoitan sanani, että oppisitte viisautta ettekä lankeaisi.
10. Sillä jotka pyhinä pitävät pyhät asiat, ne pyhinä pidetään, ja jotka ovat saaneet opetusta niissä, ne löytävät puolustuksen.
11. Halatkaa siis minun sanojani, janotkaa niitä, niin te tulette opetetuiksi.
12. Loistava ja kuihtumaton on viisaus, ja jotka sitä rakastavat, ne sen helposti havaitsevat;
13. ennenkuin sitä halajavaiset sitä hakea ehtivät, se jo tekee itsensä heille tunnetuksi.
14. Joka sitä varhain etsii, sen ei tarvitse vaivaa nähdä, sillä hän löytää sen istumassa ovellansa.
15. Sen mietiskeleminen on ymmärryksen huippu, ja joka sen tähden valvoo, se pääsee pian huolista.
16. Sillä se itse kulkee ympäri ja etsii niitä, jotka ovat arvolliset sen saamaan, ja mielellään se ilmestyy heille heidän poluillansa ja tulee heitä vastaan jokaisessa heidän ajatuksessaan.
17. Sillä sen alku on oppimisen totinen kaipuu;
18. mutta oppimisen harrastus on rakkautta siihen, rakkaus taas on sen käskyjen noudattamista, ja käskyjen pitäminen takaa katoamattomuuden,
19. mutta katoamattomuus vaikuttaa Jumalan läheisyydessä olemisen;
20. niin siis viisauden kaipuu vie ylös kuninkuuteen.
21. Jos te siis iloitsette valtaistuimista ja valtikoista, te kansojen hallitsijat, niin kunnioittakaa viisautta, että saisitte hallita iankaikkisesti.
22. Mutta mitä viisaus on, ja mitenkä se on syntynyt, sen minä tahdon ilmoittaa enkä salaa teiltä sen salaisuuksia, vaan tutkin sitä sen syntymästä alkaen ja saatan julki tiedon siitä. Minä en mitenkään kulje totuuden ohitse
23. enkä tee matkaa kalvavan kateuden seurassa, sillä se ei sovi viisauden kanssa yhteen.
24. Viisaitten paljous on maailman pelastus, ja ymmärtäväinen kuningas on kansan menestys.
25. Ottakaa siis oppia minun sanoistani, ja te saatte hyötyä siitä.

 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15
16 17 18
19