33/38 ALAVIITTEINEEN - page 8

Ensimmäinen Mooseksen kirja
7
1. Kor. 15:45 Niin on myös
kirjoitettu: Ensimmäisestä
ihmisestä, Aadamista, tuli elävä
sielu; viimeisestä Aadamista tuli
eläväksitekevä henki.
1. Kor. 15:47 Ensimmäinen
ihminen oli maasta, maallinen,
toinen ihminen on taivaasta.
8. Ja Herra Jumala istutti
paratiisin Eedeniin, itään, ja
asetti sinne ihmisen, jonka hän
oli tehnyt.
9. Ja Herra Jumala kasvatti
maasta kaikkinaisia puita,
ihania nähdä ja hyviä syödä, ja
elämän puun keskelle paratiisia,
niin myös hyvän- ja
pahantiedon puun.
10. Ja Eedenistä lähti joki, joka
kasteli paratiisia, ja se
jakaantui sieltä neljään
haaraan.
11. Ensimmäisen nimi on
Piison; se kiertää koko Havilan
maan, jossa on kultaa;
12. ja sen maan kulta on
hyvää. Siellä on myös
bedellion-pihkaa ja onyks-kiveä.
13. Toisen virran nimi on
Giihon; se kiertää koko Kuusin
maan.
14. Kolmannen virran nimi on
Hiddekel; se juoksee Assurin
editse. Ja neljäs virta on
Eufrat.
15. Ja Herra Jumala otti
ihmisen ja pani hänet Eedenin
paratiisiin viljelemään ja
varjelemaan sitä.
16. Ja Herra Jumala käski
ihmistä sanoen: Syö vapaasti
kaikista muista paratiisin puista,
17. mutta hyvän- ja
pahantiedon puusta älä syö,
sillä sinä päivänä, jona sinä
siitä syöt, pitää sinun
kuolemalla kuoleman.
18. Ja Herra Jumala sanoi: Ei
ole ihmisen hyvä olla
yksinänsä, minä teen hänelle
avun, joka on hänelle sopiva.
Saarn. 4:9 Kahden on parempi
kuin yksin, sillä heillä on
vaivannäöstänsä hyvä palkka.
19. Ja Herra Jumala teki
maasta kaikki metsän eläimet
ja kaikki taivaan linnut ja toi
ne ihmisen eteen nähdäkseen,
kuinka hän ne nimittäisi; ja
niinkuin ihminen nimitti kunkin
elävän olennon, niin oli sen
1,2,3,4,5,6,7 9,10,11,12,13,14,15,16,17,18,...5896
Powered by FlippingBook