33/38 ALAVIITTEINEEN - page 3

Ensimmäinen Mooseksen kirja
2
kirkkauden tunteminen, sen
kirkkauden, joka loistaa
Kristuksen kasvoissa, levittäisi
valoansa.
4. Ja Jumala näki, että valkeus
oli hyvä; ja Jumala erotti
valkeuden pimeydestä.
5. Ja Jumala kutsui valkeuden
päiväksi, ja pimeyden hän
kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja
tuli aamu, ensimmäinen päivä.
6. Ja Jumala sanoi: Tulkoon
taivaanvahvuus vetten välille
erottamaan vedet vesistä.
Jer. 10:12 Hän on tehnyt maan
voimallansa, vahvistanut
maanpiirin viisaudellansa ja
levittänyt taivaat taidollansa.
Jer. 51:15 Hän on tehnyt maan
voimallansa, vahvistanut
maanpiirin viisaudellansa ja
levittänyt taivaat taidollansa.
7. Ja Jumala teki
taivaanvahvuuden ja erotti
vedet, jotka olivat
taivaanvahvuuden alla, vesistä,
jotka olivat taivaan vahvuuden
päällä; ja tapahtui niin.
Jes. 40:22 Hän istuu korkealla
maanpiirin päällä, kuin
heinäsirkkoja ovat sen
asukkaat; hän levittää taivaan
niinkuin harson, pingoittaa sen
niinkuin teltan asuttavaksi.
Jes. 42:5 Näin sanoo Jumala,
Herra, joka on luonut taivaan
ja levittänyt sen, joka on
tehnyt maan laveuden ja mitä
siinä kasvaa, antanut
henkäyksensä kansalle, joka
siinä on, ja hengen niille, jotka
siellä vaeltavat:
Jes. 44:24 Näin sanoo Herra,
sinun lunastajasi, joka on
valmistanut sinut hamasta äidin
kohdusta: Minä olen Herra,
joka teen kaiken, joka yksinäni
jännitin taivaan, joka levitin
maan - kuka oli minun
kanssani? -
8. Ja Jumala kutsui vahvuuden
taivaaksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli
aamu, toinen päivä.
9. Ja Jumala sanoi:
Kokoontukoot vedet, jotka ovat
taivaan alla, yhteen paikkaan,
niin että kuiva tulee näkyviin.
Ja tapahtui niin.
1,2 4,5,6,7,8,9,10,11,12,13,...5896
Powered by FlippingBook