33/38 ALAVIITTEINEEN - page 5893

Johanneksen ilmestys
5892
Fil. 4:3 Myös sinua, sinä minun
oikea Synsygukseni, minä
pyydän: ole näille vaimoille
avullinen, sillä he ovat
taistelleet minun kanssani
evankeliumin hyväksi, yhdessä
sekä Klemensin että muiden
työtoverieni kanssa, joiden
nimet ovat elämän kirjassa.
Ilm. 3:5 Joka voittaa, se näin
puetaan valkeihin vaatteisiin,
enkä minä pyyhi pois hänen
nimeänsä elämän kirjasta, ja
minä olen tunnustava hänen
nimensä Isäni edessä ja hänen
enkeliensä edessä.
Ilm. 13:8 Ja kaikki maan päällä
asuvaiset kumartavat sitä,
jokainen, jonka nimi ei ole
kirjoitettu teurastetun Karitsan
elämänkirjaan, hamasta
maailman perustamisesta.
Ilm. 17:8 Peto, jonka sinä näit,
on ollut, eikä sitä enää ole,
mutta se on nouseva
syvyydestä ja menevä
kadotukseen; ja ne maan
päällä asuvaiset, joiden nimet
eivät ole kirjoitetut elämän
kirjaan, hamasta maailman
perustamisesta, ihmettelevät,
kun he näkevät pedon, että se
on ollut eikä sitä enää ole,
mutta se on tuleva.
Ilm. 20:12 Ja minä näin
kuolleet, suuret ja pienet,
seisomassa valtaistuimen
edessä, ja kirjat avattiin; ja
avattiin toinen kirja, joka on
elämän kirja; ja kuolleet
tuomittiin sen perusteella, mitä
kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa
mukaan.
Ilm. 21:2 Ja pyhän kaupungin,
uuden Jerusalemin, minä näin
laskeutuvan alas taivaasta
Jumalan tyköä, valmistettuna
niinkuin morsian, miehellensä
kaunistettu.
Ilm. 21:27 Eikä sinne ole
pääsevä mitään epäpyhää eikä
ketään kauhistusten tekijää
eikä valhettelijaa, vaan
ainoastaan ne, jotka ovat
kirjoitetut Karitsan
elämänkirjaan.
20. Hän, joka näitä todistaa,
sanoo: Totisesti, minä tulen
pian. Amen, tule, Herra Jeesus!
2Tim. 4:8 Tästedes on minulle
talletettuna vanhurskauden
seppele, jonka Herra,
1...,5883,5884,5885,5886,5887,5888,5889,5890,5891,5892 5894,5895,5896
Powered by FlippingBook