33/38 ALAVIITTEINEEN - page 5887

Johanneksen ilmestys
5886
seisomassa valtaistuimen
edessä, ja kirjat avattiin; ja
avattiin toinen kirja, joka on
elämän kirja; ja kuolleet
tuomittiin sen perusteella, mitä
kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa
mukaan.
13. Minä olen A ja O,
ensimmäinen ja viimeinen, alku
ja loppu.
Jes. 41:4 Kuka on tämän
tehnyt ja toimittanut? Hän, joka
alusta asti kutsuu sukupolvet
esiin: minä, Herra, joka olen
ensimmäinen ja viimeisten
luona vielä sama.
Jes. 44:6 Näin sanoo Herra,
Israelin kuningas, ja sen
lunastaja, Herra Sebaot: Minä
olen ensimmäinen, ja minä
olen viimeinen, ja paitsi minua
ei ole yhtäkään Jumalaa.
Jes. 48:12 Kuule minua,
Jaakob, ja sinä, Israel, jonka
minä olen kutsunut: Minä olen
aina sama, minä olen
ensimmäinen, minä olen myös
viimeinen.
Kol. 1:18 Ja hän on ruumiin,
se on: seurakunnan, pää; hän,
joka on alku, esikoinen
kuolleista nousseitten joukossa,
että hän olisi kaikessa
ensimmäinen.
Hebr. 13:8 Jeesus Kristus on
sama eilen ja tänään ja
iankaikkisesti.
Ilm. 1:4 Johannes seitsemälle
Aasian seurakunnalle: Armo
teille ja rauha häneltä, joka on
ja joka oli ja joka tuleva on, ja
niiltä seitsemältä hengeltä,
jotka ovat hänen
valtaistuimensa edessä,
Ilm. 1:8 Minä olen A ja O,
sanoo Herra Jumala, joka on
ja joka oli ja joka tuleva on,
Kaikkivaltias.
Ilm. 1:11 joka sanoi: Kirjoita
kirjaan, mitä näet, ja lähetä
niille seitsemälle seurakunnalle,
Efesoon ja Smyrnaan ja
Pergamoon ja Tyatiraan ja
Sardeeseen ja Filadelfiaan ja
Laodikeaan.
Ilm. 1:17 Ja kun minä hänet
näin, kaaduin minä kuin
kuolleena hänen jalkojensa
juureen. Ja hän pani oikean
kätensä minun päälleni sanoen:
Älä pelkää! Minä olen
ensimmäinen ja viimeinen,
1...,5877,5878,5879,5880,5881,5882,5883,5884,5885,5886 5888,5889,5890,5891,5892,5893,5894,5895,5896
Powered by FlippingBook