33/38 ALAVIITTEINEEN - page 2202

Psalmit
2201
18. Ne saartavat minua kaiken
päivää kuin vedet, ne kaikki
yhdessä piirittävät minua.
19. Ystävät ja toverit sinä olet
karkoittanut minusta kauas,
pimeys on minun ainoa
tuttavani.
Job 17:13 Jos kuinka toivon,
on tuonela asuntoni; minä
levitän vuoteeni pimeyteen,
89. Psalmi
1. Esrahilaisen Eetanin
mietevirsi.
1Kun. 4:31 Hän oli viisaampi
kaikkia ihmisiä, viisaampi kuin
esrahilainen Eetan ja Heeman,
Kalkol ja Darda, Maaholin
pojat; ja hänen nimensä tuli
kuuluksi kaikkien ympärillä
olevien kansojen keskuudessa.
1Aik. 2:6 Ja Serahin pojat
olivat Simri, Eetan, Heeman,
Kalkol ja Daara; heitä oli
kaikkiaan viisi.
2. Minä laulan Herran
armoteoista lakkaamatta,
julistan suullani sinun
uskollisuuttasi polvesta polveen.
Jes. 63:7 Herran armotöitä
minä julistan, Herran
ylistettäviä tekoja, kaikkea, mitä
Herra on meille tehnyt, suurta
hyvyyttä Israelin heimoa
kohtaan, mitä hän on heille
osoittanut laupeudessansa ja
suuressa armossansa.
Joh. 1:17 Sillä laki on annettu
Mooseksen kautta; armo ja
totuus on tullut Jeesuksen
Kristuksen kautta.
3. Minä sanon: ikiajoiksi on
armo rakennettu, sinä olet
perustanut uskollisuutesi
taivaisiin. -
Ps. 119:89 Iankaikkisesti pysyy
sinun sanasi, Herra, vahvana
taivaissa.
4. Minä olen tehnyt liiton
valittuni kanssa, olen
palvelijalleni Daavidille
vannonut:
5. 'Minä vahvistan sinun
jälkeläisesi ikiajoiksi ja
rakennan sinulle valtaistuimen
polvesta polveen'. Sela.
1...,2192,2193,2194,2195,2196,2197,2198,2199,2200,2201 2203,2204,2205,2206,2207,2208,2209,2210,2211,2212,...5896
Powered by FlippingBook