33/38 ALAVIITTEINEEN - page 2199

Psalmit
2198
7. Veisaten, karkeloiden
sanotaan: Kaikki minun lähteeni
ovat sinussa.
Jes. 12:3. Te saatte ilolla
ammentaa vettä pelastuksen
lähteistä.
Jer. 31:12 Ja he tulevat ja
riemuitsevat Siionin kukkulalla,
tulevat virtanaan Herran
hyvyyden tykö, jyväin, viinin ja
öljyn ääreen, karitsain ja karjan
ääreen. Ja heidän sielunsa on
oleva niinkuin runsaasti
kasteltu puutarha, eivätkä he
enää näänny.
88. Psalmi
1. Koorahilaisten laulu, virsi;
veisuunjohtajalle; veisataan
kuin: Sairaus; esrahilaisen
Heemanin mietevirsi.
1Kun. 4:31 Hän oli viisaampi
kaikkia ihmisiä, viisaampi kuin
esrahilainen Eetan ja Heeman,
Kalkol ja Darda, Maaholin
pojat; ja hänen nimensä tuli
kuuluksi kaikkien ympärillä
olevien kansojen keskuudessa.
1Aik. 2:6 Ja Serahin pojat
olivat Simri, Eetan, Heeman,
Kalkol ja Daara; heitä oli
kaikkiaan viisi.
2. Herra, minun pelastukseni
Jumala, päivin ja öin minä
huudan sinun edessäsi.
Ps. 22:3. Jumalani, minä
huudan päivällä, mutta sinä et
vastaa, ja yöllä, enkä voi
vaieta.
3. Salli minun rukoukseni tulla
kasvojesi eteen, kallista korvasi
minun huutoni puoleen.
4. Sillä minun sieluni on
kärsimyksistä kylläinen, ja
minun elämäni on lähellä
tuonelaa.
5. Minut luetaan hautaan
menevien joukkoon, minä olen
kuin mies, jolta voima on
poissa.
Ps. 28:1 Daavidin virsi. Sinua,
Herra, minä huudan; minun
kallioni, älä ole minua kohtaan
äänetön, etten minä, kun sinä
vaiti olet, joutuisi niiden
kaltaiseksi, jotka ovat hautaan
vaipuneet.
1...,2189,2190,2191,2192,2193,2194,2195,2196,2197,2198 2200,2201,2202,2203,2204,2205,2206,2207,2208,2209,...5896
Powered by FlippingBook