ENSIMMÄINEN MOOSEKSEN KIRJA

33/38 RAAMATTU

1776 BIBLIA

   

11 Luku

11 Luku



Baabelin torni ja kielten sekoitus. Seemin ja Terahin sukuluettelot

Babelin tornin rakennus, jonka Jumala häiritsee puheenparren sekoituksella ja kansain hajoittamisella.


II. Esi-isäin, vedenpaisumisen jälkeen, järjestys ja ikä Abramiin asti.


III. Tara, Abram ja Lot vaeltavat Uurista Haraniin.



1. Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi.

1. Ja koko maailmalla oli yhtäläinen kieli ja yhtäläinen puheenparsi.

2. Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne.

2. Ja koska he matkustivat idästä, löysivät he kedon Sinearin maalla, ja asuivat siellä.

3. Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi". Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina.

3. Ja sanoivat keskenänsä: käykäämme tiilejä tekemään ja polttamaan. Ja heillä olivat tiilit kivein siassa, ja maan pihka siteeksi.

4. Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan".

4. Ja sanoivat: käykäämme, rakentakaamme meillemme kaupunki ja torni, joka taivaasen ulottuisi, tehdäksemme meillemme nimeä; ettei meitä hajoitettaisi kaikkiin maihin.

5. Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet.

5. Silloin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jota ihmisten lapset rakensivat.

6. Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.

6. Ja Herra sanoi: katso, se on yhtäläinen kansa, ja yhtäläinen kieli on kaikkein heidän seassansa, ja he ovat ruvenneet tätä tekemään: ja nyt ei heitä taideta estettää mistään, kuin he ovat aikoneet tehdä.

7. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä."

7. Käykäämme, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä; niin ettei kenkään ymmärtäisi toisensa kieltä.

8. Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.

8. Ja niin Herra hajoitti heidät sieltä kaikkiin maihin; ja he lakkasivat sitä kaupunkia rakentamasta.

9. Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.

9. Ja sen tähden kutsuttiin hänen nimensä Babel: sillä siellä Herra sekoitti koko maan kielen: ja Herra hajoitti heidät sieltä kaikkiin maihin.

10. Tämä on kertomus Seemin suvusta. Kun Seem oli sadan vuoden vanha, syntyi hänelle Arpaksad kaksi vuotta vedenpaisumuksen jälkeen.

10. Nämät ovat Semin sukukunnat: Sem oli sadan ajastajan vanha, ja siitti Arphaksadin*, kaksi ajastaikaa vedenpaisumisen jälkeen.



1. Aik. 1:17 Seemin pojat olivat Eelam, Assur, Arpaksad, Luud, Aram, Uus, Huul, Geter ja Mesek.

1 Aikak. 1:17. Semin lapset: Elam, Assur, Arphaksad, Lud ja Aram, Uts, Hul, Geter ja Masek.

Luuk. 3:36 tämä Kainamin, tämä Arfaksadin, tämä Seemin, tämä Nooan, tämä Laamekin,

Luuk 3:36. Joka oli Kainanin poika, joka oli Arphaksadin poika, joka oli Semin poika*, joka oli Noan poika, joka oli Lamekin poika,



11. Ja Seem eli Arpaksadin syntymän jälkeen viisisataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.

11. Ja eli sitte viisisataa ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

12. Kun Arpaksad oli kolmenkymmenen viiden vuoden vanha, syntyi hänelle Selah.

12. Arphaksad oli viidenneljättäkymmentä ajastajan vanha, ja siitti Salan.



1. Moos. 10:24 Arpaksadille syntyi Selah, ja Selahille syntyi Eeber.




13. Ja Arpaksad eli Selahin syntymän jälkeen neljäsataa kolme vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.

13. Ja eli sitte neljäsataa ja kolme ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

14. Kun Selah oli kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle Eeber.

14. Sala oli kolmenkymmenen ajastajan vanha, ja siitti Eberin.

15. Ja Selah eli Eeberin syntymän jälkeen neljäsataa kolme vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.

15. Ja eli sitte neljäsataa ja kolme ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

16. Kun Eeber oli kolmenkymmenen neljän vuoden vanha, syntyi hänelle Peleg.

16. Eber oli neljänneljättäkymmentä ajastajan vanha, ja siitti Pelegin.

17. Ja Eeber eli Pelegin syntymän jälkeen neljäsataa kolmekymmentä vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.

17. Ja eli sitte neljäsataa ja kolmekymmentä ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

18. Kun Peleg oli kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle Regu.

18. Peleg oli kolmenkymmenen ajastajan vanha, ja siitti Regun.

19. Ja Peleg eli Regun syntymän jälkeen kaksisataa yhdeksän vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.

19. Ja eli sitte kaksisataa ja yhdeksän ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

20. Kun Regu oli kolmenkymmenen kahden vuoden vanha, syntyi hänelle Serug.

20. Regu oli kahdenneljättäkymmentä ajastajan vanha, ja siitti Serugin.

21. Ja Regu eli Serugin syntymän jälkeen kaksisataa seitsemän vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.

21. Ja eli sitte kaksisataa ja seitsemän ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

22. Kun Serug oli kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle Naahor.

22. Serug oli kolmenkymmenen ajastajan vanha, ja siitti Nahorin.

23. Ja Serug eli Naahorin syntymän jälkeen kaksisataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.

23. Ja eli sitte kaksisataa ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

24. Kun Naahor oli kahdenkymmenen yhdeksän vuoden vanha, syntyi hänelle Terah.

24. Nahor oli yhdeksänkolmattakymmentä ajastajan vanha, ja siitti Taran.

25. Ja Naahor eli Terahin syntymän jälkeen sata yhdeksäntoista vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.

25. Ja eli sitte sata ja yhdeksäntoistakymmentä ajastaikaa, ja siitti poikia ja tyttäriä.

26. Kun Terah oli seitsemänkymmenen vuoden vanha, syntyivät hänelle Abram, Naahor ja Haaran.

26. Tara oli seitsemänkymmenen ajastajan vanha, ja siitti Abramin, Nahorin ja Haranin.

27. Ja tämä on kertomus Terahin suvusta. Terahille syntyivät Abram, Naahor ja Haaran. Ja Haaranille syntyi Loot.

27. Nämät ovat Taran sukukunnat: Tara siitti Abramin, Nahorin ja Haranin*. Haran siitti Lotin.




1 Aikak. 1:26. Serug, Nahor, Tara,



28. Ja Haaran kuoli ennen isäänsä Terahia synnyinmaassansa, Kaldean Uurissa.

28. Ja Haran kuoli isänsä, Taran edessä, isänsä maalla Kaldean Uurissa.

29. Ja Abram ja Naahor ottivat itsellensä vaimot; Abramin vaimon nimi oli Saarai, ja Naahorin vaimon nimi oli Milka, Haaranin tytär; Haaran oli Milkan ja Jiskan isä.

29. Silloin Abram ja Nahor ottivat heillensä emännät: Abramin emännän nimi oli Sarai, ja Nahorin emännän nimi oli Milka, Haranin tytär, joka oli Milkan ja Jiskan isä.

30. Mutta Saarai oli hedelmätön, hänellä ei ollut lasta.

30. Mutta Sarai oli hedelmätöin, eikä ollut hänellä lasta.




1 Mos 17:17. Ja Jumala pani ne taivaan vahvuuteen, paistamaan maan päälle.



31. Ja Terah otti poikansa Abramin ja poikansa pojan Lootin, Haaranin pojan, ja miniänsä Saarain, poikansa Abramin vaimon, ja he lähtivät heidän kanssaan Kaldean Uurista mennäksensä Kanaanin maahan, ja he saapuivat Harraniin asti ja asuivat siellä.

31. Ja Tara otti poikansa Abramin ja Lotin Haranin pojan, poikansa pojan, ja miniänsä Sarain, poikansa Abramin emännän, ja he läksivät ulos ynnä Kaldean Uurista menemään Kanaanin maalle*, ja tulivat Haraniin, ja asuivat siellä.



Joos. 24:2 Ja Joosua sanoi koko kansalle: Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Tuolla puolella Eufrat-virran asuivat muinoin teidän isänne, myös Terah, Aabrahamin ja Naahorin isä, ja he palvelivat muita jumalia.

Jos 24:2. Sanoi Josua kaikelle kansalle: näin sanoo Herra Israelin Jumala: teidän isänne asuivat entiseen aikaan sillä puolella virtaa, Tara, Abrahamin ja Nahorin isä*, ja palvelivat muita jumalia.


Jos 24:3. Niin otin minä isänne Abrahamin tuolta puolelta virtaa, ja annoin hänen vaeltaa koko Kanaanin maalla*, ja enensin hänen siemenensä, ja annoin hänelle Isaakin+.

Neh. 9:7 Sinä olet Herra Jumala, joka valitsit Abramin ja veit hänet pois Kaldean Uurista ja annoit hänelle nimen Aabraham.

Neh 9:7. Sinä olet Herra Jumala, joka valitsit Abramin*, ja johdatit hänen Kaldean Uurista ja nimitit hänet Abrahamiksi+,

Juud. 5:6 Tämä kansa on kaldealaisten jälkeläisiä.

Judit.5:6. Tämä kansa on Kaldeasta tullut; ja on ensisti asunut Mesopotamiassa; ettei he tahtoneet seurata isäinsä jumalia Kaldeassa.



32. Ja Terahin ikä oli kaksisataa viisi vuotta; sitten Terah kuoli Harranissa.

32. Ja Tara oli kahdensadan ja viiden ajastajan vanha ja kuoli Haranissa.



 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15
16 17 18
19 20 21
22 23 24
25 26 27
28 29 30
31 32 33
34 35 36
37 38 39
40 41 42
43 44 45
46 47 48
49 50