PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 1035

Nehemian kirja
1034 
ronin pojille.
13 luku
Israel puhdistetaan kaikesta
muukalaisuudesta. Palattuaan
toisen kerran Jerusalemiin Ne-
hemia poistaa useita epäkohtia.
1 Sinä päivänä luettiin Moosek-
sen kirjaa kansan kuullen, ja sii-
hen havaittiin kirjoitetun, ettei
ammonilainen eikä mooabilainen
koskaan pääse Jumalan seura-
kuntaan,
2 sen tähden että he eivät tul-
leet leipää ja vettä tuoden israe-
lilaisia vastaan ja koska hän
palkkasi heitä vastaan Bileamin
kiroamaan heidät, vaikka meidän
Jumalamme muuttikin kirouksen
siunaukseksi.
3 Kuultuaan lain he erottivat
kaiken sekakansan Israelista.
4 Mutta sitä ennen oli pappi El-
jasib, Tobian sukulainen, joka oli
asetettu meidän Jumalamme
temppelin kammionhoitajaksi,
5 sisustanut hänelle suuren
kammion, johon ennen oli pantu
ruokauhri, suitsuke, kalut ja jyvä-
, viini- ja öljykymmenykset, jotka
olivat määrätyt leeviläisille, vei-
saajille ja ovenvartijoille, sekä
papeille tuleva anti.
6 Tämän kaiken tapahtuessa en
minä ollut Jerusalemissa; sillä
Artahsastan, Baabelin kuninkaan,
kolmantenakymmenentenä toise-
na hallitusvuotena minä olin
mennyt kuninkaan luo. Mutta
jonkun ajan kuluttua minä pyysin
kuninkaalta lomaa
7 ja palasin Jerusalemiin. Ja kun
minä tulin huomaamaan, minkä
pahan Eljasib oli tehnyt Tobian
eduksi, sisustaessaan hänelle
kammion Jumalan temppelin esi-
pihoissa,
8 pahastuin minä suuresti, ja
minä heitin kaikki Tobian huone-
kalut ulos kammiosta.
9 Ja minä käskin puhdistaa
kammiot ja panetin niihin takai-
sin Jumalan temppelin kalut,
ruokauhrin ja suitsukkeen.
10 Vielä minä sain tietää, ettei
leeviläisille oltu annettu heidän
osuuksiaan, ja niin olivat leevi-
läiset ja veisaajat, joiden olisi
ollut tehtävä palvelusta, vetäyty-
neet kukin maatilalleen.
11 Minä nuhtelin esimiehiä siitä
ja sanoin: Minkätähden on Ju-
1...,1025,1026,1027,1028,1029,1030,1031,1032,1033,1034 1036,1037,1038,1039,1040,1041,1042,1043,1044,1045,...2766
Powered by FlippingBook