PYHÄN LUUKKAAN EVANKELIUMI

24. luku

 

I. Enkelit ilmoittavat vaimoille Kristuksen ylösnousemisen. Pietari katselee myös hautaa. II. Jesus ilmaantuu Emauksen tiellä kahdelle opetuslapselle. III. Ja sitte 10 apostolille Jerusalemissa; IV. Astuu ylös taivaaseen.

 

I. Mutta ensimäisenä sabbatin päivänä, sangen varhain, tulivat he haudalle ja kantoivat hyvänhajuisia yrttejä, jotka he olivat valmistaneet, ja muutamat heidän kanssansa,
2. Niin he löysivät kiven haudalta vieritetyksi pois,
3. Ja menivät siihen sisälle eikä löytäneet Herran Jesuksen ruumista.
4. Ja tapahtui, kuin he siitä epäilivät, katso, kaksi miestä seisoi heidän tykönänsä kiiltävissä vaatteissa.
5. Niin he peljästyivät ja löivät kasvonsa maata päin. He sanoivat heille: miksi te elävää kuolleiden seassa etsitte?
6. Ei hän ole täällä, mutta nousi ylös; muistakaat, kuinka hän teille sanoi*, kuin hän vielä Galileassa oli,
7. Sanoen: Ihmisen Poika pitää annettaman ylön syntisten ihmisten käsiin, ja ristiinnaulittaman, ja kolmantena päivänä nouseman ylös.
8. Ja he muistivat hänen sanansa,
9. Ja palasivat jälleen haudalta ja ilmoittivat* kaikki nämät yhdelletoistakymmenelle ja kaikille muille.
10. Ja ne olivat Maria Magdalena ja Johanna ja Maria, Jakobin äiti, ja muita heidän kanssansa*, jotka näitä apostoleille ilmoittivat.
11. Ja heidän puheensa näkyi heille houraukseksi, eikä he uskoneet heitä.
12. Mutta Pietari nousi ja juoksi haudalle*, ja kuin hän kurkisti sisälle, näki hän ainoasti liinavaatteet pantuna, ja meni pois ihmetellen itsellänsä sitä, mikä tapahtunut oli.
13. II. Ja katso, kaksi* heistä meni sinä päivänä yhteen kylään, joka oli Jerusalemista kuudenkymmenen vakomitan päässä, Emaus nimeltä,
14. Ja puhuivat keskenänsä kaikista niistä, mitkä tapahtunut oli.
15. Ja tapahtui heidän puhuissansa ja tutkistellessansa keskenänsä, että Jesus itse heitä lähestyi* ja matkusti heidän kanssansa.
16. Mutta heidän silmänsä pidettiin, ettei he häntä tunteneet.
17. Niin hän sanoi heille: mitkä puheet ne ovat, joita te pidätte keskenänne käydessänne, ja olette murheelliset?
18. Niin vastasi yksi, Kleopas nimeltä, ja sanoi hänelle: oletkos ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä tapahtui?
19. Ja hän sanoi heille: mitä? He sanoivat hänelle: Jesuksesta Natsarealaisesta, joka oli väkevä propheta* töissä ja sanoissa, Jumalan ja kaiken kansan edessä.
20. Kuinka meidän ylimmäiset papit ja päämiehet antoivat ylön hänen kuoleman kadotukseen, ja ristiinnaulitsivat hänen.
21. Mutta me luulimme hänen siksi, joka Israelin piti lunastaman*. Ja paitsi kaikkia näitä on jo kolmas päivä tänäpänä, kuin nämät tapahtuivat.
22. Mutta myös muutamat vaimot meistä ovat meitä peljättäneet, jotka varhain aamulla tulivat haudalle,
23. Ja kuin ei he löytäneet hänen ruumistansa, tulivat he ja sanoivat, että he enkeleinkin näyn nähneet olivat, jotka sanoivat hänen elävän.
24. Ja muutamat niistä, jotka meidän kanssamme olivat, menivät haudalle ja löysivät niinkuin vaimot olivat sanoneet; mutta ei he häntä nähneet.
25. Ja hän sanoi heille: oi te tomppelit ja hitaat sydämestä uskomaan niitä kaikkia, mitä prophetat puhuneet ovat!
26. Eikö Kristuksen pitänyt näitä kärsimän* ja kunniaansa käymän sisälle?
27. Ja hän rupesi Moseksesta ja kaikista prophetaista, ja selitti heille kirjoitukset, jotka hänestä olivat.
28. Ja he lähestyivät kylää, johonka he menivät, ja hän teetteli itsensä edemmä käymään.
29. Ja he vaativat häntä*, sanoen: ole meidän kanssamme, sillä ehtoo joutuu ja päivä on laskenut; ja hän meni olemaan heidän kanssansa.
30. Ja tapahtui, kuin hän atrioitsi heidän kanssansa, otti hän leivän, kiitti, mursi ja antoi heille.
31. Niin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänen. Ja hän katosi heidän edestänsä.
32. Ja he sanoivat keskenänsä: eikö meidän sydämemme meissä palanut, kuin hän tiellä meitä puhutteli ja selitti meille kirjoitukset?
33. Ja he nousivat sillä hetkellä ja palasivat Jerusalemiin, ja löysivät ne yksitoistakymmentä koossa ja ne, jotka niiden kanssa olivat,
34. Jotka sanoivat: Herra on totisesti noussut ylös ja ilmaantui Simonille.
35. Ja he juttelivat heille, mitä tiellä tapahtunut oli, ja kuinka hän heiltä oli tuttu leivän murtamisessa.
36. III. Mutta kuin he näitä puhuivat, seisoi itse Jesus heidän keskellänsä* ja sanoi heille: rauha olkoon teille!
37. Niin he hämmästyivät ja peljästyivät, ja luulivat näkevänsä hengen.
38. Ja hän sanoi heille: mitä te pelkäätte? ja miksi senkaltaiset ajatukset tulevat sydämeenne?
39. Katsokaat käsiäni ja jalkojani*, että minä itse olen: ruvetkaat minuun ja katsokaat; sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin näette minulla olevan.
40. Ja kuin hän nämät sanonut oli, osoitti hän heille kätensä ja jalkansa.
41. Mutta koska ei he vielä uskoneet ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: onko teillä tässä mitään syötävää?
42. Niin he panivat hänen eteensä kappaleen paistettua kalaa ja vähän kimalaisen hunajaa.
43. Ja hän otti sen ja söi heidän nähtensä.
44. Niin hän sanoi heille: nämät ovat ne sanat, jotka minä puhuin teille*, kuin minä vielä teidän kanssanne olin; sillä kaikki pitää täytettämän, mitä kirjoitettu on Moseksen laissa ja prophetaissa ja psalmeissa minusta.
45. Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä, kirjoituksia ymmärtämään,
46. Ja sanoi heille: niin on kirjoitettu, ja niin tuli Kristuksen kärsiä ja nousta kuolleista kolmantena päivänä,
47. Ja saarnattaman hänen nimeensä parannusta ja syntein anteeksiantamusta* kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista.
48. Mutta te olette näiden todistajat.
49. Ja katso, minä lähetän minun Isäni lupauksen teidän päällenne. Mutta te olkaat Jerusalemissa siihenasti kuin te puetetaan voimalla korkeudesta.
50. IV. Niin hän vei heidät ulos hamaan Betaniaan*, ja nosti kätensä ja siunasi heitä.
51. Ja tapahtui, kuin hän heitä siunannut oli, erkani hän heistä ja meni ylös taivaaseen.
52. Mutta kuin he häntä kumartaneet ja rukoilleet olivat, palasivat he Jerusalemiin suurella ilolla,
53. Ja olivat aina templissä, kiittivät ja kunnioittivat Jumalaa. Amen!
P. Luukkaan Evankeliumin loppu.

 


Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15
16 17 18
19 20 21
22 23 24