BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 891

TUOMARIEN KIRJA
V. Tuom.8:28. Ja niin Midianilaiset alennettiin Israelin lasten edessä, ja
ei enää nostaneet ylös päätänsä; ja maa oli levossa* neljäkymmentä
ajastaikaa, niin kauvan kuin Gideon eli.
III. 12. Mutta Israelin lapset tekivät vielä pahaa Herran edessä; niin
vahvisti Herra Eglonin, Moabilaisten kuninkaan Israelia vastaan, että he
pahaa tekivät Herran edessä.
13. Ja hän kokosi tykönsä Ammonin lapset ja Amalekilaiset, ja meni ja
löi Israelin, ja omisti Palmukaupungin.
14. Ja Israelin lapset palvelivat Eglonia, Moabilaisten kuningasta
kahdeksantoistakymmentä ajastaikaa.
15. Niin huusivat Israelin lapset Herran tykö, ja Herra herätti heille
vapahtajan, Ehudin Geran pojan, Jeminin pojan, joka oli kurittu; ja
Israelin lapset lähettivät hänen kanssansa lahjoja Eglonille, Moabilaisten
kuninkaalle.
16. Ja Ehud teki itsellensä kaksiteräisen miekan, kyynärää pitkän, sitoi
sen vaatteensa alle, oikean reitensä päälle,
17. Ja kantoi lahjat Eglonille, Moabilaisten kuninkaalle; ja Eglon oli
sangen lihava mies.
18. Kuin hän oli lahjat antanut, päästi hän kansan, jotka olivat lahjoja
kantaneet.
19. Ja palasi itse epäjumalista Gilgalissa ja sanoi: minulla on, kuningas,
jotakin salaista sinulle sanomista. Niin hän sanoi: vaiti! Ja kaikki menivät
ulos, jotka hänen ympärillänsä seisoivat.
20. Ja Ehud tuli hänen tykönsä, ja hän istui suvisalissa, joka hänellä oli,
yksinänsä. Ja Ehud sanoi: minulla on Jumalan sana sinun tykös; niin
nousi hän istuimeltansa.
21. Mutta Ehud ojensi vasemman kätensä ja otti miekan oikialta
reideltänsä, ja pisti hänen vatsaansa,
22. Niin että kahva meni sisälle terän kanssa, ja lihavuus peitti kahvan;
sillä ei hän vetänyt ulos miekkaa hänen vatsastansa; ja rapa vuoti ulos
1...,881,882,883,884,885,886,887,888,889,890 892,893,894,895,896,897,898,899,900,901,...5444
Powered by FlippingBook