VIIDES MOOSEKSEN KIRJA
32. Luku.
I. Moses veisaa muistovirren. II. Neuvoo ottamaan siitä vaaria. III. Saa
käskyn astua Nebon vuorelle kuolemaan.
I. Kuulkaat te taivaat, minä puhun, ja maa kuulkaan minun suuni sanoja.
Jes.1:2. Kuulkaat* taivaat, ja maa ota korviis, sillä Herra puhuu: minä
olen lapsia kasvattanut+ ja korottanut, ja he ovat minusta luopuneet§.
2. Minun oppini tiukkukaan niin kuin sade, minun puheeni vuotakaan niin
kuin kaste, niin kuin sade vihannon päälle ja niin kuin pisarat ruohon
päälle.
3. Sillä minä ylistän Herran nimeä: antakaat meidän Jumalallemme suuri
kunnia.
4. Hän on kallio, hänen työnsä ovat laittamattomat, sillä kaikki hänen
tiensä ovat oikiat; vakaa on Jumala, ilman kaikkea vääryyttä, hän on
vanhurskas ja oikia.
5. Onko hän (a) hänen (b) turmellut? Ei, vaan hänen lapsensa ovat
heidän häpiäpilkkunsa; se on nurja ja sekaseurainen suku.
Jes.1:4. Voi syntistä kansaa, kansaa suuresta pahasta teosta,
pahanilkistä siementä, vahingollisia lapsia, jotka Herran hylkäsivät ja
Israelin Pyhää pilkkasivat, he poikkesivat takaperin.
Matt.12:39. Niin hän vastasi ja sanoi heille: tämä häijy ja huorintekiä
suku etsii merkkiä, ja ei hänelle pidä merkkiä annettaman, vaan Jonan
prophetan merkki. (a) s. o. Jumala. (b) Israelin.
6. Niinköstä te Herralle maksatte, hullu ja tyhmä kansa? Eikö hän ole
sinun Isäs ja sinun Lunastajas, joka sinun luonut ja valmistanut on?
7. Muista muinaisia aikoja, ymmärrä vuosikaudet suvusta sukuun; kysy
isältäs, ja hän ilmoittaa sinulle, ja vanhimmiltas, niin he sinulle sanovat.
8. Kuin kaikkein korkein jakoi pakanat ja hajoitti ihmisten lapset*, silloin
hän laski kansain maan rajat, Israelin lasten luvun jälkeen.
