BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 4763

P. PAAVALIN TOINEN EPISTOLA KORINTILAISILLE  
jonka me monessa olemme usiasti koetelleet, että hän ahkera on, ja
vielä nyt paljoa ahkerampi, suurella uskalluksella, joka on teidän
tykönne,
23. Sekä Tituksen puolesta, joka minun kumppanini on ja apulaiseni
teidän seassanne, että myös meidän veljeimme tähden, jotka ovat
seurakuntain apostolit, Kristuksen kunnia.
24. Osoittakaat siis teidän rakkautenne merkki ja meidän
kerskaamisemme teistänne niitä kohtaan, julkisesti seurakunnankin
edessä.
9. Luku.
I. Paavali varoittaa, että Korintilaiset luvatun anteliaisuutensa ilman
viivytystä ja tiiveyttä täyttäisivät; II. Sanoo, että Jumala on heille siihen
armonsa antava.
I. Sillä siitä avusta, joka pyhille annetaan*, ei tarvitse minun teille
kirjoittaa.
Ap. T.11:29. Mutta opetuslapset sääsivät jotakin lähettää, kuin kullakin
varaa oli, veljien avuksi, jotka Juudeassa asuivat,
Rom.15:26. Sillä ne Makedoniasta ja Akajasta ovat mielellänsä
Jerusalemin köyhiä pyhiä varten yhteisen avun koonneet.
1 Kor.16:2. Ensimäisenä sabbatina ottakaan jokainen teistä tykönsä
jotakin ja kootkaan varansa jälkeen, ettei äsken silloin, kuin minä tulen,
niitä hakemaan ruveta.
2 Kor.8:4. Ja meitä suurella ahkeruudella rukoilivat, että me ottaisimme
vastaan sen hyvän työn ja sen palveluksen osallisuuden, joka pyhäin
varaksi koottu oli.
2. Sillä minä tiedän teidän hyvän tahtonne*, jota minä teidän tähtenne
kehun Makedonialaisille, että Akaja on ollut jo ajastajan valmis ja että
1...,4753,4754,4755,4756,4757,4758,4759,4760,4761,4762 4764,4765,4766,4767,4768,4769,4770,4771,4772,4773,...5444
Powered by FlippingBook