BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 3565

SAKARJA 
ja tekevät.
Sakarjan Kirjan loppu.
Propheta Malakia.
Esipuhe.
Muutamat Hebrealaiset luulevat tämän Malakian Esraksi. Mutta olkaan
niin kuin se taitaa: me ymmärrämme kuitenkin hänen ennustuksensa,
ettei hän kauvan aikaa ennen Kristuksen syntymää ole ennustanut, vaan
on ollut viimeinen propheta; sillä hän sanoo 3 luvussa, että Herra Kristus
oli pian tuleva. Ja on jalo propheta, joka juuri selkiästi Kristuksesta ja
hänen evankeliumistansa puhuu, jonka hän kutsuu puhtaaksi uhriksi
kaikessa maailmassa. Sillä evankeliumin kautta Jumalan armo ylistetään,
joka on oikia ja puhtain kiitosuhri. Hän ennustaa myös Johannes
Kastajasta, niin kuin Kristus itse Matt.11, sen selittää ja kutsuu
Johanneksen enkeliksensä ja Eliaksi, josta Malakia kirjoittaa.
Hän nuhtelee myös kovin kansaansa, ettei he antaneet papeille
kymmenyksiänsä ja muuta oikeuttansa. Ja kuin he sittekin niitä antoivat
niin he antoivat niitä kaikella petoksella, nimittäin kipeitä ja kelvottomia
lampaita, ja jotka ei heille kelvanneet, niiden täytyi köyhille papeille ja
saarnaajille kelvata. Niin kuin kyllä tapahtuu, että kussa oikia Jumalan
sana ja uskolliset saarnaajat ovat, niin niiden täytyy nälkää ja vaivaa
kärsiä, mutta vääräin opettajain pitää aina kyllä saaman. Vaikka pappeja
senkaltaisten uhrien tähden nuhdeltiin, että he ottivat niitä vastaan ja
uhrasivat, sen se paha ahneus matkaan saatti; mutta Jumala osoittaa
tässä, että hän siitä sangen suuresti vihastuu, ja kutsuu senkaltaisen
vääryyden ja pahuuden pilkaksi, joka itse hänelle tapahtui. Sen tähden
hän myös uhkaa heitä hyljätä, ja pakanat kansaksensa omistaa. Hän
nuhtelee myös pappeja erittäin, että he Jumalan sanaa väärin opettivat,
ja niin viettelivät monta; ja näin papin viran turmelivat, ettei he
1...,3555,3556,3557,3558,3559,3560,3561,3562,3563,3564 3566,3567,3568,3569,3570,3571,3572,3573,3574,3575,...5444
Powered by FlippingBook