BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 3367

HOSEA
ennustukset annan, ja prophetain kautta minuni julistan.
Jes.1:23. Sinun päämiehes ovat vilpistelleet ja varasten kumppanit; kaikki
he mielellänsä lahjoja ottavat, ja pyytävät antimia. Ei he orvoille oikeutta
tee, ja leskein asia ei tule heidän eteensä.
16. Ephraim on lyöty; hänen juurensa ovat kuivettuneet, ettei ne enään
taida hedelmää kantaa; ja vaikka he vielä kantaisivat, niin minä tahdon
kuitenkin heidän ruumiinsa ihanat hedelmät kuolettaa.
17. Minun Jumalani on heittävä heidät pois, ettei he häntä kuulleet; ja
heidän pitää pakanain seassa kulkiana vaeltaman.
10. Luku.
I. Luetellaan Israelin kansan syntejä, ja ilmoitetaan rangaistus. II.
Varoitetaan heitä aikaiseen kääntymykseen.
I. Israel on tyhjä viinapuu, hedelmän hän itsellensä pitää: ja niin paljo
kuin hänellä hedelmää on, niin monta alttaria hän myös tekee*; siinä,
jossa maa paras on, siihen he rakentavat kauniimmat kuvat.
Hos.8:11. Sillä Ephraim on tehnyt monta alttaria syntiä tehdäksensä; niin
pitää myös alttarit hänelle synniksi luettaman.
2. Heidän sydämensä on jaettu, ja he löytävät syntinsä; mutta hän
tahtoo heidän alttarinsa kukistaa, ja heidän kuvansa hävittää.
3. Sillä nyt pitää heidän sanoman: ei meillä kuningasta ole; sillä emme
ole Herraa peljänneet, mitä kuninkaan pitäis meitä auttaman?
4. He vannovat turhaan liittoa tehdessänsä; ja senkaltainen neuvo
vihoittaa niin kuin myrkyllinen ruoho pellon vaoissa.
5. Samarian asuvaiset pelkäävät Betavenin vasikkain tähden*; sillä hänen
kansansa on murehtinut häntä, ja hänen pappinsa+, jotka hänen
tähtensä olivat (ennen) riemuinneet, hänen kunniansa puolesta; sillä hän
1...,3357,3358,3359,3360,3361,3362,3363,3364,3365,3366 3368,3369,3370,3371,3372,3373,3374,3375,3376,3377,...5444
Powered by FlippingBook