BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 3126

HESEKIEL
23. Ja Herran kunnia kävi* keskellä kaupunkia ylös, ja asettui sille
vuorelle, joka on itään päin kaupungista+.
I. Hes.10:1. Ja minä näin, ja katso, taivaassa oli Kerubimin päällä niin
kuin saphir, ja niiden päällä näkyi niin kuin istuin.
II. Sak.14:4. Silloin hänen jalkansa pitää Öljymäellä seisoman, joka on
läsnä Jerusalemia itään päin; ja Öljymäen pitää halkeeman keskeltä
itään ja länteen, sangen leviältä toinen toisestansa; toinen osa mäkeä
pitää erkaneman pohjoiseen päin ja toinen etelään päin.
24. Ja henki otti minun, ja johdatti minun näyssä ja Jumalan hengessä
Kaldean maalle vankien tykö; ja se näky, jonka minä näin, katosi minun
edestäni.
25. Ja minä sanoin vangeille kaikki Herran sanat, jotka hän minulle
osoittanut oli.
12. Luku.
I. Propheta saa käskyn teeskellä itsiänsä vaeltamaan, Zedekialle ja
Juudalaisille vankiuden ennustukseksi, II. Ravita itsiänsä vavistuksella,
kansalle viheliäisyyden merkiksi. III. Osoittaa niin heidän pilkkaansa
vastaan Herran sanan olevan totisen.
I. Ja Herran sana tuli minulle ja sanoi:
2. Ihmisen poika, sinä asut kovakorvaisen kansan seassa*, jolla kyllä
silmät ovat nähdä, ja ei kuitenkaan tahdo nähdä, ja korvat kuulla, eikä
tahdo kuitenkaan kuulla+; sillä se on tottelematoin huone.
Hes.2:3. Ja hän sanoi minulle: sinä ihmisen lapsi, minä lähetän sinun
Israelin lasten tykö, luopuvaisen kansan tykö, jotka minusta luopuneet
ovat, jotka isäinsä kanssa hamaan tähän päivään asti ovat minua
vastaan rikkoneet.
Jes.6:9. Ja hän sanoi: mene ja sano tälle kansalle, kuulten kuulkaat, ja
1...,3116,3117,3118,3119,3120,3121,3122,3123,3124,3125 3127,3128,3129,3130,3131,3132,3133,3134,3135,3136,...5444
Powered by FlippingBook