BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 2850

JEREMIA
Jer.23:25. Minä kuulen, että prophetat saarnaavat ja ennustavat valhetta
minun nimeeni, ja sanovat: minä näin unta, minä näin unta.
Jer.23:26. Koska siis prophetat tahtovat lakata? ne jotka valhetta
ennustavat, ja ennustavat oman sydämensä petoksia,
Hes.13:6. Heidän näkynsä on tyhjä, ja heidän ennustuksensa on valhe;
he sanovat: Herra on sen sanonut, vaikka ei Herra ole heitä lähettänyt;
ja ahkeroitsevat pitääksensä sanansa vahvana.
Matt.23:4. Sillä he sitovat raskaat kuormat, joita ei voida kantaa, ja
panevat ne ihmisten olille, mutta ei he sormellansakaan itse tahdo niitä
liikuttaa.
1 Piet.5:3. Ei myös niin kuin herrat* kansansa päälle, vaan olkaat
laumalle esikuvaksi+.
6. Luku.
I. Ilmoitetaan Jerusalemille hävitys Babylonialaisilta, ellei he paranna
itsiänsä. II. Valitetaan heidän paatumustansa. III. Osoitetaan heidän
rangaistuksensa olevan vissi ja äkillinen.
I. Kootkaat teitänne, te Benjaminin lapset, Jerusalemista, ja puhaltakaat
torveen Tekoassa, ja nostakaat lippu Betkeremissä; sillä pohjasta on
pahuus* ja suuri viheliäisyys käsissä.
Jer.1:14. Ja Herra sanoi minulle: pohjasta on paha tuleva* kaikkein
maan asuvaisten päälle.
2. Minä olen verrannut Zionin tyttären kauniisen ja ihanaiseen:
3. Mutta paimenet tulevat hänen tykönsä laumoinensa; he panevat
majansa hänen ympärillensä, ja kukin kaitsee paikassansa,
4. (Ja sanoo:) pyhittäkäät sota häntä vastaan, nouskaat ja käykäämme
puolipäivänä ylös; voi meitä! sillä ehtoo joutuu ja varjo tulee suureksi.
5. Nouskaat, ja astukaamme ylös yöllä, ja hävittäkäämme hänen jalot
1...,2840,2841,2842,2843,2844,2845,2846,2847,2848,2849 2851,2852,2853,2854,2855,2856,2857,2858,2859,2860,...5444
Powered by FlippingBook