BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 2716

JESAIA
väkevyyden hajoittaa.
Ps.107:40. Koska ylönkatse päämiesten päälle vuodatettu oli*, ja kaikki
maa eksyksissä ja autiona oli.
24. Niin kuin ei he olisi istutetut, eikä kylvetyt, eli heidän kantonsa
juurtuneet maahan; niin että he kuivettuvat, kuin tuuli heidän päällensä
puhaltaa, ja tuulispää vie heidät matkaansa niinkuin akanat.
25. Keneenkä te siis minun verrata tahdotte, jonka kaltainen minä olisin?
sanoo Pyhä.
26. Nostakaat silmänne korkeuteen ja katsokaat, kuka ne kappaleet
luonut on, ja vie edes heidän joukkonsa luvulla? kutsuu ne kaikki
nimeltänsä*? Hänen varansa ja väkevä voimansa on niin suuri, ettei
häneltä mitään puutu.
Ps.147:4. Hän lukee tähdet, ja kutsuu heitä kaikkia nimeltänsä.
27. Miksis siis sinä Jakob sanot, ja sinä Israel puhut: minun tieni on
Herralta salattu, ja minun oikeuteni käy minun Jumalani ohitse?
28. Etkös tiedä? etkös ole kuullut? Herra ijankaikkinen Jumala, joka
maan ääret on luonut, ei väsy eikä näänny; hänen ymmärryksensä on
tutkimatoin.
29. Hän antaa väsyneille voiman, ja väettömille kyllä väkeä.
30. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, ja nuoret miehet peräti lankeevat;
31. Mutta jotka Herraa odottavat, ne saavat uuden voiman, niin että he
menevät siivillä ylös kuin kotkat*; että he juoksevat ja ei näänny, he
vaeltavat ja ei väsy.
Ps.103:5. Joka suus täyttää hyvyydellä, että sinun nuoruutes uudistetaan
niin kuin kotkan.
41. Luku.
I. Herra sanoo kaikki hallitsevansa. II. Lohduttaa kansaansa runsailla
1...,2706,2707,2708,2709,2710,2711,2712,2713,2714,2715 2717,2718,2719,2720,2721,2722,2723,2724,2725,2726,...5444
Powered by FlippingBook