33/38 ALAVIITTEINEEN - page 5864

Johanneksen ilmestys
5863
pois elämän kirjasta, älköönkä
heitä kirjoitettako
vanhurskasten lukuun.
Dan. 12:1 Siihen aikaan nousee
Miikael, se suuri enkeliruhtinas,
joka seisoo sinun kansasi
lasten suojana. Ja se on oleva
ahdistuksen aika, jonka
kaltaista ei ole ollut siitä
saakka, kuin kansoja on ollut,
hamaan siihen aikaan asti.
Mutta siihen aikaan pelastetaan
sinun kansasi, kaikki, jotka
kirjaan kirjoitetut ovat.
Matt. 25:41 Sitten hän myös
sanoo vasemmalla puolellaan
oleville: 'Menkää pois minun
tyköäni, te kirotut, siihen
iankaikkiseen tuleen, joka on
valmistettu perkeleelle ja hänen
enkeleillensä.
Ilm. 19:20 Ja peto otettiin
kiinni, ja sen kanssa väärä
profeetta, joka sen nähden oli
tehnyt ihmetekonsa, joilla hän
oli eksyttänyt ne, jotka olivat
ottaneet pedon merkin, ja ne,
jotka olivat sen kuvaa
kumartaneet; ne molemmat
heitettiin elävältä tuliseen
järveen, joka tulikiveä palaa.
21. Luku
1. Ja minä näin uuden taivaan
ja uuden maan; sillä
ensimmäinen taivas ja
ensimmäinen maa ovat
kadonneet, eikä merta enää
ole.
Jes. 65:17 Sillä katso, minä
luon uudet taivaat ja uuden
maan. Entisiä ei enää muisteta,
eivätkä ne enää ajatukseen
astu;
Jes. 66:22 Niinkuin uudet
taivaat ja uusi maa, jotka minä
teen, pysyvät minun kasvojeni
edessä, sanoo Herra, niin
pysyy teidän siemenenne ja
teidän nimenne.
2Piet. 3:13 Mutta hänen
lupauksensa mukaan me
odotamme uusia taivaita ja
uutta maata, joissa
vanhurskaus asuu.
Ilm. 20:11 Ja minä näin
suuren, valkean valtaistuimen ja
sillä istuvaisen, jonka kasvoja
maa ja taivas pakenivat, eikä
niille sijaa löytynyt.
2. Ja pyhän kaupungin, uuden
1...,5854,5855,5856,5857,5858,5859,5860,5861,5862,5863 5865,5866,5867,5868,5869,5870,5871,5872,5873,5874,...5896
Powered by FlippingBook