33/38 ALAVIITTEINEEN - page 4748

Paavalin kirje roomalaisille
4747
tappamaan ja tuhoamaan. Minä
olen tullut, että heillä olisi
elämä ja olisi yltäkylläisyys.
Ilm. 22:5 Eikä yötä ole enää
oleva, eivätkä he tarvitse
lampun valoa eikä auringon
valoa, sillä Herra Jumala on
valaiseva heitä, ja he
hallitsevat aina ja iankaikkisesti.
18. Niinpä siis, samoin kuin
yhden ihmisen lankeemus on
koitunut kaikille ihmisille
kadotukseksi, niin myös yhden
ihmisen vanhurskauden teko
koituu kaikille ihmisille elämän
vanhurskauttamiseksi;
Room. 6:23 Sillä synnin palkka
on kuolema, mutta Jumalan
armolahja on iankaikkinen
elämä Kristuksessa
Jeesuksessa, meidän
Herrassamme.
1Joh. 2:2 Ja hän on meidän
syntiemme sovitus; eikä
ainoastaan meidän, vaan myös
koko maailman syntien.
19. sillä niinkuin yhden ihmisen
tottelemattomuuden kautta
monet ovat joutuneet syntisiksi,
niin myös yhden kuuliaisuuden
kautta monet tulevat
vanhurskaiksi.
Jes. 53:11 Sielunsa vaivan
tähden hän saa nähdä sen ja
tulee ravituksi. Tuntemuksensa
kautta hän, minun vanhurskas
palvelijani, vanhurskauttaa
monet, sälyttäen päällensä
heidän pahat tekonsa.
Fil. 2:8 hän nöyryytti itsensä ja
oli kuuliainen kuolemaan asti,
hamaan ristin kuolemaan asti.
Hebr. 5:8-9 Ja niin hän, vaikka
oli Poika, oppi siitä, mitä hän
kärsi, kuuliaisuuden,
9. ja kun oli täydelliseksi tullut,
tuli hän iankaikkisen autuuden
aikaansaajaksi kaikille, jotka
ovat hänelle kuuliaiset,
20. Mutta laki tuli väliin, että
rikkomus suureksi tulisi; mutta
missä synti on suureksi tullut,
siinä armo on tullut
ylenpalttiseksi,
Room. 3:20 sentähden, ettei
mikään liha tule hänen
edessään vanhurskaaksi lain
teoista; sillä lain kautta tulee
1...,4738,4739,4740,4741,4742,4743,4744,4745,4746,4747 4749,4750,4751,4752,4753,4754,4755,4756,4757,4758,...5896
Powered by FlippingBook