33/38 ALAVIITTEINEEN - page 4248

Luukkaan evankeliumi
4247
69. Mutta tästedes Ihmisen
Poika on istuva Jumalan
voiman oikealla puolella.
Ps. 110:1 Daavidin virsi. Herra
sanoi minun herralleni: "Istu
minun oikealle puolelleni,
kunnes minä panen sinun
vihollisesi sinun jalkojesi
astinlaudaksi."
Dan. 7:13 Minä näin yöllisessä
näyssä, ja katso, taivaan
pilvissä tuli Ihmisen Pojan
kaltainen; ja hän saapui
Vanhaikäisen tykö, ja hänet
saatettiin tämän eteen.
Luuk. 21:27 Ja silloin he
näkevät Ihmisen Pojan tulevan
pilvessä suurella voimalla ja
kirkkaudella.
70. Silloin he kaikki sanoivat:
Sinä siis olet Jumalan Poika?
Hän vastasi heille: Tepä sen
sanotte, että minä olen.
71. Niin he sanoivat: Mitä me
enää todistusta tarvitsemme?
Sillä me itse olemme kuulleet
sen hänen omasta suustansa.
23. Luku
1. Ja he nousivat, koko joukko,
ja veivät hänet Pilatuksen
eteen.
2. Ja he alkoivat syyttää häntä
sanoen: Tämän me olemme
havainneet villitsevän
kansaamme, kieltävän
antamasta veroja keisarille ja
sanovan itseään Kristukseksi,
kuninkaaksi.
Matt. 17:27 Mutta ettemme
heitä loukkaisi, niin mene ja
heitä onki järveen. Ota sitten
ensiksi saamasi kala, ja kun
avaat sen suun, löydät
hopearahan. Ota se ja anna
heille minun puolestani ja
omasta puolestasi."
Matt. 22:21 He vastasivat:
"Keisarin." Silloin hän sanoi
heille: "Antakaa siis keisarille,
mikä keisarin on, ja Jumalalle,
mikä Jumalan on."
Mark. 12:17 Jeesus sanoi
heille: "Antakaa keisarille, mikä
keisarin on, ja Jumalalle, mikä
Jumalan on." Ja he ihmettelivät
häntä suuresti.
Luuk. 20:25 Niin hän sanoi
1...,4238,4239,4240,4241,4242,4243,4244,4245,4246,4247 4249,4250,4251,4252,4253,4254,4255,4256,4257,4258,...5896
Powered by FlippingBook