33/38 ALAVIITTEINEEN - page 3649

Matteuksen evankeliumi
3648
23. Katso, neitsyt tulee
raskaaksi ja synnyttää pojan, ja
tälle on annettava nimi
Immanuel, mikä käännettynä
on: Jumala meidän
kanssamme.
Jes.7:14. Sentähden Herra itse
antaa teille merkin: Katso,
neitsyt tulee raskaaksi ja
synnyttää pojan ja antaa
hänelle nimen Immanuel.
Jes.8:10. Pitäkää neuvoa: se
raukeaa; sopikaa sopimus: ei
se pysy. Sillä Jumala on
meidän kanssamme.
24. Herättyään unesta Joosef
teki, niinkuin Herran enkeli oli
käskenyt hänen tehdä, ja otti
vaimonsa tykönsä
25. eikä yhtynyt häneen,
ennenkuin hän oli synnyttänyt
pojan. Ja hän antoi hänelle
nimen Jeesus.
Luuk.2:7. Ja hän synnytti pojan,
esikoisensa, ja kapaloi hänet ja
pani hänet seimeen, koska
heille ei ollut sijaa majatalossa.
Luuk.2:21. Kun sitten
kahdeksan päivää oli kulunut ja
lapsi oli ympärileikattava,
annettiin hänelle nimi Jeesus,
jonka enkeli oli hänelle
antanut, ennen kuin hän sikisi
äitinsä kohdussa.
2. Luku
1. Kun Jeesus oli syntynyt
Juudean Beetlehemissä
kuningas Herodeksen aikana,
niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä
mailta Jerusalemiin,
Dan. 2:12 Tästä kuningas
suuttui ja julmistui kovin ja
käski tappaa kaikki Baabelin
viisaat.
Luuk. 2:4-7 Niin Joosefkin lähti
Galileasta, Nasaretin
kaupungista, ylös Juudeaan,
Daavidin kaupunkiin, jonka nimi
on Beetlehem, hän kun oli
Daavidin huonetta ja sukua,
5. verolle pantavaksi Marian,
kihlattunsa, kanssa, joka oli
raskaana.
6. Niin tapahtui heidän siellä
ollessaan, että Marian
synnyttämisen aika tuli.
7. Ja hän synnytti pojan,
esikoisensa, ja kapaloi hänet ja
1...,3639,3640,3641,3642,3643,3644,3645,3646,3647,3648 3650,3651,3652,3653,3654,3655,3656,3657,3658,3659,...5896
Powered by FlippingBook