33/38 ALAVIITTEINEEN - page 3240

Hesekielin kirja
3239
suuret että pienet, tässä
maassa; ei heitä haudata eikä
heille valittajaisia pidetä, ei
kukaan viileskele ihoansa eikä
ajele päätänsä paljaaksi heidän
tähtensä.
Hes. 4:17 niin että he joutuvat
leivän ja veden puutteeseen ja
yhdessä nääntyvät ja riutuvat
syntivelkansa tähden.
24. Hesekiel on oleva teille
ennusmerkki: aivan niin, kuin
hän on tehnyt, niin tekin teette.
Kun tämä tapahtuu, te tulette
tietämään, että minä olen
Herra, Herra.
Hes. 12:6 Nosta ne hartioillesi
heidän silmäinsä edessä ja vie
ulos pilkkopimeässä; peitä
kasvosi, niin ettet näe maata.
Sillä ennusmerkiksi minä olen
sinut pannut Israelin heimolle.
25. Ja sinä, ihmislapsi! Sinä
päivänä, jona minä otan heiltä
heidän varustuksensa, ihanan
ilonsa, silmiensä ihastuksen,
sielujensa halajamisen, heidän
poikansa ja tyttärensä,
26. sinä päivänä tulee
pakolainen sinun luoksesi
ilmoittamaan tätä korvaisi
kuullen.
Hes. 33:21 Kahdentenatoista
meidän pakkosiirtolaisuutemme
vuotena, kymmenennessä
kuussa, kuukauden viidentenä
päivänä tuli minun luokseni
pakolainen Jerusalemista ja
sanoi: Kaupunki on valloitettu.
27. Sinä päivänä avautuu sinun
suusi yhtaikaa kuin pakolaisen,
ja sinä puhut etkä enää ole
mykkänä. Sinä olet oleva heille
ennusmerkki, ja he tulevat
tietämään, että minä olen
Herra.
Hes. 3:26 Ja minä tartutan
sinun kielesi suusi lakeen, niin
että mykistyt etkä voi olla
heille nuhtelijana, sillä he ovat
uppiniskainen suku.
25. Luku
1. Minulle tuli tämä Herran
sana:
2. Ihmislapsi, käännä kasvosi
ammonilaisia kohti ja ennusta
1...,3230,3231,3232,3233,3234,3235,3236,3237,3238,3239 3241,3242,3243,3244,3245,3246,3247,3248,3249,3250,...5896
Powered by FlippingBook