33/38 ALAVIITTEINEEN - page 3072

Jeremian kirja
3071
ajele päätänsä paljaaksi heidän
tähtensä.
6. Voi, Herran miekka! Milloinka
vihdoinkin lepäät? Mene
takaisin tuppeesi, taltu ja ole
hiljaa.
7. Mutta kuinka saisi se levätä,
kun Herra on sille käskyn
antanut? Askelonia ja meren
rantaa vastaan hän on sen
asettanut.
48. Luku
1. Mooabia vastaan. Näin
sanoo Herra Sebaot, Israelin
Jumala: Voi Neboa, sillä se on
hävitetty! Häpeään joutunut,
valloitettu on Kirjataim,
häpeään joutunut, kauhistunut
on linnoitus.
Hes. 25:9 sentähden, katso,
minä teen avonaiseksi Mooabin
vuoriselänteen, paljaaksi
kaupungeista - kaupungeista
sen rajasta toiseen - jotka ovat
maan kaunistus: Beet-Jesimot,
Baal-Meon ja Kirjataim.
Aam. 2:1 Näin sanoo Herra:
Mooabin kolmen rikoksen,
neljän rikoksen tähden minun
päätökseni on peruuttamaton.
Koska se on polttanut Edomin
kuninkaan luut kalkiksi,
2. Mennyt on Mooabin maine,
Hesbonissa hankitaan sille
pahaa: 'Tulkaa hävittäkäämme
se kansojen luvusta.' Myöskin
sinä, Madmena, kukistut,
miekka on sinun kintereilläsi.
3. Kuule! Huuto Hooronaimista!
Tuho ja suuri hävitys!
4. Hävitetty on Mooab, sen
pienokaisten parku kuuluu.
5. Luuhitin solatietä noustaan
itkien, Hooronaimin rinteeltä
kuuluu tuskan huuto hävityksen
tähden.
Jes. 15:5 Minun sydämeni
huutaa Mooabin tähden; sen
pakolaisia on aina Sooariin,
aina Eglat-Selisijjaan asti.
Luuhitin solatietä he nousevat
itkien, Hooronaimin tiellä he
puhkeavat parkuun hävityksen
tähden.
6. Paetkaa, pelastakaa
henkenne ja olkaa kuin alaston
puu erämaassa.
1...,3062,3063,3064,3065,3066,3067,3068,3069,3070,3071 3073,3074,3075,3076,3077,3078,3079,3080,3081,3082,...5896
Powered by FlippingBook