33/38 ALAVIITTEINEEN - page 1843

Esterin kirja
1842
hirsipuun.
10. Niin ripustettiin Haaman
hirsipuuhun, jonka hän oli
pystyttänyt Mordokain varalle.
Sitten kuninkaan viha asettui.
8. Luku
1. Sinä päivänä kuningas
Ahasveros lahjoitti kuningatar
Esterille Haamanin, juutalaisten
vastustajan, talon. Ja Mordokai
pääsi kuninkaan eteen, sillä
Ester oli ilmoittanut, mikä
Mordokai oli hänelle.
Est. 2:20 - eikä Ester ollut
ilmaissut syntyperäänsä eikä
kansaansa, sillä Mordokai oli
häntä siitä kieltänyt; Ester näet
teki, mitä Mordokai käski,
samoin kuin ollessaan hänen
kasvattinansa -
2. Ja kuningas otti kädestään
sinettisormuksensa, jonka hän
oli otattanut pois Haamanilta,
ja antoi sen Mordokaille; ja
Ester pani Mordokain Haamanin
talon hoitajaksi.
Est. 3:10 Niin kuningas otti
kädestään sinettisormuksensa
ja antoi sen agagilaiselle
Haamanille, Hammedatan
pojalle, juutalaisten
vastustajalle.
3. Mutta Ester puhui vielä
kuninkaan edessä ja lankesi
hänen jalkainsa juureen, itki ja
rukoili häntä torjumaan
agagilaisen Haamanin
pahuuden ja sen juonen, jonka
tämä oli punonut juutalaisia
vastaan.
4. Niin kuningas ojensi Esteriä
kohti kultavaltikan, ja Ester
nousi ja seisoi kuninkaan
edessä.
Est. 4:11 Kaikki kuninkaan
palvelijat ja kuninkaan
maakuntien kansa tietävät, että
kuka ikinä, mies tai nainen,
kutsumatta menee kuninkaan
luo sisempään esipihaan, on
laki sama jokaiselle: hänet
surmataan; ainoastaan se, jota
kohti kuningas ojentaa
kultavaltikkansa, jää eloon.
Mutta minua ei ole
kolmeenkymmeneen päivään
1...,1833,1834,1835,1836,1837,1838,1839,1840,1841,1842 1844,1845,1846,1847,1848,1849,1850,1851,1852,1853,...5896
Powered by FlippingBook