33/38 ALAVIITTEINEEN - page 1812

Nehemian kirja
1811
2. Aik. 31:11 Niin Hiskia käski
laittaa kammioita Herran
temppeliin. Ja kun ne oli
laitettu,
Esra 8:29 Vartioikaa siis niitä
ja säilyttäkää ne, kunnes
punnitsette ne pappien
päämiesten ja leeviläisten ja
Israelin perhekunta-päämiesten
edessä Jerusalemissa, Herran
temppelin kammioissa.
Neh. 12:44 Sinä päivänä
asetettiin miehiä valvomaan
varastokammioita, joissa
antimet, uutiset ja
kymmenykset säilytettiin. Niihin
oli koottava kaupunkien
peltomailta papeille ja
leeviläisille lain mukaan tulevat
osuudet. Sillä Juuda iloitsi
palvelusta toimittavista papeista
ja leeviläisistä.
11. Luku
1. Ja kansan päämiehet
asettuivat Jerusalemiin, mutta
muu kansa heitti arpaa
saadakseen joka kymmenennen
asettumaan Jerusalemiin,
pyhään kaupunkiin, yhdeksän
kymmenesosan jäädessä
asumaan muihin kaupunkeihin.
Neh. 7:4 Kaupunki oli joka
suuntaan tilava ja suuri, mutta
väkeä siinä oli vähän, ja taloja
oli vielä rakentamatta.
2. Ja kansa siunasi kaikkia
niitä miehiä, jotka
vapaaehtoisesti asettuivat
Jerusalemiin.
3. Nämä olivat ne maakunnan
päämiehet, jotka asettuivat
Jerusalemiin ja Juudan
kaupunkeihin; he asuivat kukin
perintöosallaan,
kaupungeissaan, Israel, papit,
leeviläiset ja temppelipalvelijat
sekä Salomon palvelijain
jälkeläiset.
4. Jerusalemissa asuivat
seuraavat Juudan ja Benjamin
miehet: Juudan miehiä: Ataja,
Ussian poika, joka oli Sakarjan
poika, joka Amarjan poika, joka
Sefatjan poika, joka Mahalalelin
poika, Pereksen jälkeläisiä,
1. Aik. 9:3 Jerusalemissa asui
Juudan lapsia, benjaminilaisia,
efraimilaisia ja manasselaisia,
nimittäin:
1...,1802,1803,1804,1805,1806,1807,1808,1809,1810,1811 1813,1814,1815,1816,1817,1818,1819,1820,1821,1822,...5896
Powered by FlippingBook