33/38 ALAVIITTEINEEN - page 1510

Ensimmäinen aikakirja
1509
Raamotin laidunmaineen
Gileadista, Mahanaimin
laidunmaineen,
81. Hesbonin laidunmaineen ja
Jaeserin laidunmaineen.
7. Luku
1. Isaskarin pojat olivat Toola,
Puua, Jaasub ja Simron,
kaikkiaan neljä.
1. Moos. 46:13 Isaskarin pojat
olivat Toola, Puvva, Joob ja
Simron.
4. Moos. 26:23 Isaskarin
jälkeläisiä, sukujensa mukaan,
olivat: Toolasta toolalaisten
suku, Puvvasta puunilaisten
suku,
2. Ja Toolan pojat olivat Ussi,
Refaja, Jeriel, Jahmai, Jibsam
ja Samuel, jotka olivat
perhekuntiensa päämiehiä,
Toolan jälkeläisiä, sotaurhoja,
polveutumisensa mukaan.
Daavidin aikana oli heidän
lukumääränsä
kaksikymmentäkaksi tuhatta
kuusisataa.
3. Ja Ussin poika oli Jisrahja,
ja Jisrahjan pojat olivat Miikael,
Obadja, Jooel ja Jissia,
kaikkiaan viisi, kaikki päämiehiä.
4. Heitä seurasi
polveutumisensa ja
perhekuntiensa mukaan
taisteluun valmiina
sotajoukkoina
kolmekymmentäkuusi tuhatta
miestä, sillä heillä oli paljon
vaimoja ja lapsia.
5. Ja heidän veljensä, kaikissa
Isaskarin suvuissa, olivat
sotaurhoja. Sukuluetteloihin
merkittyjä oli kaikkiaan
kahdeksankymmentäseitsemän
tuhatta.
6. Benjaminia oli: Bela, Beker
ja Jediael, kaikkiaan kolme.
1. Moos. 46:21 Benjaminin
pojat olivat Bela, Beker ja
Asbel, Geera ja Naaman, Eehi
ja Roos, Muppim ja Huppim ja
Ard.
4. Moos. 26:38 Benjaminin
jälkeläisiä, sukujensa mukaan,
olivat: Belasta belalaisten suku,
Asbelista asbelilaisten suku,
Ahiramista ahiramilaisten suku,
1. Aik. 8:1 Benjaminille syntyi
esikoisena Bela, toisena Asbel,
1...,1500,1501,1502,1503,1504,1505,1506,1507,1508,1509 1511,1512,1513,1514,1515,1516,1517,1518,1519,1520,...5896
Powered by FlippingBook