33/38 ALAVIITTEINEEN - page 1033

Ensimmäinen Samuelin kirja
1032
Mikmaaseen.
17. Ja filistealaisten leiristä
lähti ryöstöosasto kolmena
joukkona: yksi joukko kääntyi
Ofran tielle Suualin maahan
päin,
18. toinen joukko kääntyi Beet-
Hooronin tielle, ja kolmas
joukko kääntyi sille tielle, joka
vie Seboimin laakson yli
kohoavalle alueelle, erämaahan
päin.
19. Mutta ei yhtään seppää
ollut löydettävissä koko Israelin
maasta, sillä filistealaiset
ajattelivat, että hebrealaiset
muutoin teettäisivät miekkoja
tai keihäitä.
Tuom. 5:8 He valitsivat uusia
jumalia; silloin oli sota porteilla
asti, mutta ei näkynyt kilpeä, ei
keihästä Israelin
neljänkymmenen tuhannen
joukossa.
20. Ja koko Israelin, joka
miehen, oli mentävä
filistealaisten luo
teroituttamaan vannastansa,
kuokkaansa, kirvestänsä tai
muuta teräkaluansa,
21. kun vannasten, kuokkien,
tadikkojen tai kirvesten terät
olivat tylsyneet, tahi kun
häränpistimen tutkain oli
oikaistava.
22. Niinpä ei taistelupäivänä
ollut yhtään miekkaa eikä
keihästä kenelläkään siitä
väestä, joka oli Saulin ja
Joonatanin kanssa; ainoastaan
Saulilla ja hänen pojallansa
Joonatanilla oli.
23. Mutta filistealaisten
vartiosto lähti Mikmaan
solatielle.
14. Luku
1. Ja tapahtui eräänä päivänä,
että Joonatan, Saulin poika,
sanoi palvelijalle, joka kantoi
hänen aseitansa: Tule,
menkäämme lähelle
filistealaisten vartiostoa, joka
on tuolla toisella puolella.
Mutta hän ei ilmoittanut sitä
isällensä.
2. Saul istui silloin
granaattiomenapuun juurella
Migronissa Gibean rajalla, ja
väkeä oli hänellä kanssansa
noin kuusisataa miestä.
1...,1023,1024,1025,1026,1027,1028,1029,1030,1031,1032 1034,1035,1036,1037,1038,1039,1040,1041,1042,1043,...5896
Powered by FlippingBook