SALOMON KORKEAVEISU.
7. Luku.
I. Ylkä kirjoittaa kokonansa morsiamen sisällisen kauneuden. II. Morsian sitä vastaan kohtaa ylkää rakkaudella, toivottaen seurakunnalle lisääntymistä.
I. Kuinka ihana on sinun käyntös kengissäs*, sinä päämiehen tytär; sinun molemmat lantees ovat yhtäläiset niinkuin kaksi käätyä, jotka taitavan kädet tehneet ovat+.
2. Sinun napas niinkuin ympyriäinen malja, josta ei koskaan juoma puutu*; sinun vatsas on niinkuin nisuläjä, istutettu ympäri ruusuilla+.
3. Sinun molemmat rintas ovat niinkuin kaksi nuorta metsävuohen kaksoista.
4. Sinun kaulas on niinkuin elephantinluinen torni*; sinun silmäs** ovat niinkuin Hesbonin*** kalalammikot+ Batrabbimin portissa++; sinun nenäs+++ on niinkuin Libanonin torni, joka katsoo Damaskuun päin§.
5. Sinun pääs on niinkuin Karmeli*, sinun pääs hiukset niinkuin kuninkaan purpura+, poimuinen.
6. Kuinka ihana ja suloinen olet sinä minun armaani hekumassa.
7. Sinun vartes on niinkuin palmupuu*, ja sinun rintas+ ovat viinimarjarypälten kaltaiset.
8. Minä sanoin: minun täytyy astua palmupuuhun* ja ruveta+ sen oksiin: anna sinun rintas olla niinkuin viinapuun marjarypäleet, ja sinun sierantes haju on niinkuin omenain (haju),
9. Ja sinun suus niinkuin paras viina*, joka huokiasti menee ystävääni, ja saattaa uneliasten huulet puhumaan+.
10. II. Minun ystäväni on minun, ja hän himoitsee minua.
11. Tule, ystäväni, käykäämme tästä kedolle, ja viipykäämme maakylissä.
12. Että me nousisimme varhain* viinamäkeen, ja näkisimme, jos viinapuut kukoistavat ja puhkeemaan rupeevat, jos granatomenat ovat tulleet ulos: siellä minä annan sinulle minun rakkauteni+.
13. Kukkaset antavat hajunsa, ja meidän ovemme edessä ovat kaikkinaiset hyvät hedelmät*: minun ystäväni, minä olen sinulle tallelle pannut** sekä uudet että vanhat+.