DANIEL

12. Luku.

 

I. Opetetaan viimeisten aikain surkeudesta, II. Kuolleiden ylösnousemisesta. III. Päätökseksi puhutaan tämän ennustuksen lukitsemisesta ja täyttämisen ajasta, niin myös Danielin erosta.

I. Silloin nousee suuri päämies Mikael, joka sinun kansas lasten edessä seisoo; sillä surkia aika on tuleva, jonka kaltaista ei ikänä ole ollut, sittekuin ihmiset rupesivat olemaan, hamaan tähän aikaan asti*; sillä ajalla sinun kansas vapahdetaan, kaikki jotka kirjassa kirjoitetut ovat.
2. II. Ja monta, jotka maan tomussa makaavat, heräävät (a), muutamat ijankaikkiseen elämään ja muutamat ijankaikkiseen pilkkaan ja häpiään.
3. Mutta opettajat paistavat, niinkuin taivaan kirkkaus, ja jotka monta opettavat vanhurskauteen, niinkuin tähdet alati ja ijankaikkisesti.
4. III. Ja sinä, Daniel, peitä nämät sanat, ja sulje kirjaan hamaan viimeiseen aikaan asti. Silloin pitää sen tykö monta tuleman ja suuren ymmärryksen löytämän.
5. Ja minä Daniel näin, ja katso, kaksi muuta seisoi siellä, toinen tällä virran reunalla ja toinen toisella virran reunalla.
6. Ja hän sanoi sille miehelle, joka oli liinaisilla vaatteilla puetettu*, joka seisoi ylempänä virtaa: koska näiden ihmetten loppu tulee?
7. Niin minä otin hänestä vaarin, joka liinaisilla vaatteilla puetettu oli, joka seisoi ylempänä virtaa. Ja hän nosti oikian ja vasemman kätensä taivaasen päin, ja vannoi sen kautta, joka ijankaikkisesti elää*, että sen pitää ajan, ja muutamat ajat, ja puolen aikaa viipymän. Ja kuin pyhän kansan hajoitus saa lopun, silloin kaikki nämät tapahtuvat.
8. Minä tosin kuulin tämän, vaan en minä ymmärtänyt; ja minä sanoin: Herra, mitä näiden lopulla tapahtunee?
9. Mutta hän sanoi: mene, Daniel, sillä se on peitetty ja suljettu hamaan viimeiseen aikaan.
10. Monta puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pitävät jumalattoman menon, ja jumalattomat ei näitä tottele, mutta ymmärtäväiset ottavat näistä vaarin.
11. Ja siitä ajasta, kuin se jokapäiväinen uhri on otettu pois ja hävityksen kauhistus sinne pannaan, on tuhannen kaksisataa ja yhdeksänkymmentä päivää.
12. Autuas on, joka odottaa, ja ulottuu tuhanteen kolmeensataan ja viiteen päivään neljättäkymmentä.
13. Mutta sinä (a) mene pois, siihenasti kuin loppu tulee, ja lepää, ettäs nousisit sinun osaas päiväin lopulla.
Danielin Kirjan loppu.

 


Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12