SALOMON VIISAUS

10 luku.

Viisauden jalous nähty esi-isäin tykönä.
Viisaus suojeli hänen, joka ensisti tehtiin ja luotiin maailman isäksi, ja pelasti hänen synnistänsä,
2. Ja antoi hänelle voiman hallita kaikkia.
3. Kuin jumalatoin hänestä luopui vihassansa, niin hän tuli kadotetuksi, veljensä julman murhan tähden.
4. Ja kuin maa sen syyn tähden veden paisumisella turmeltiin, autti viisaus taas ja hallitsi vanhurskasta halvalla puulla..
5. Kuin kaikki pakanat erhetyksessä irstaasti elivät, löysi se vanhurskaan, ja piti hänen nuhteetoinna Jumalan edessä, ja vahvisti häntä vastoin isällistä sydäntä poikaansa kohtaan.
6. Se pelasti myös vanhurskaan, kuin jumalattomat hukkuivat, kuin hän tulta pakeni, joka viiden kaupungin päälle lankesi,
7. Joka maa autiolla on ja vielä suitsee pahuuden todistukseksi, ja puut, jotka raakaa hedelmää kantavat, ja suolapatsas, jotka seisoo epäuskoisen sielun muistoksi.
8. Sillä joka ei tottele viisautta, heillä ei ole ainoasti se vahingoksi, ettei he tunne hyvää, vaan jättävät jälkeensä eläville tyhmyytensä muiston, ettei salata taideta, missä he erehtyneet ovat.
9. Mutta viisaus vapahtaa heitä kaikesta tuskasta, jotka häneen turvaavat.
10. Se johdatti myös vanhurskasta, jonka täytyi veljensä vihan tähden paeta, oikiaa tietä, ja osoitti hänelle Jumalan valtakunnan, ja antoi hänelle pyhäin tiedon; autti häntä hänen työssänsä, ja hän menestyi ja sai paljon tavaraa työllänsä;
11. Ja oli hänen kanssansa, kuin hänelle vääryyttä tehtiin niiltä, jotka hänelle tekivät väkivaltaa, ja teki hänen rikkaaksi;
12. Ja suojeli häntä vihamiehiltänsä, ja varjeli niiltä, jotka häntä ajoivat takaa; se antoi hänelle voiton väkevässä taistelemisessa, että hän ymmärtäis jumalisuuden olevan voimallisemman kaikkia.
13. Ei se hyljännyt vanhurskasta, kuin hän myytiin pois, vaan varjeli häntä synnistä, ja seurasi häntä vankihuoneesen;
14. Ja ei hyljännyt häntä siteissä., siihenasti että se antoi hänen saada vaitakunnan valtikan ja vallan niiden ylitse, jotka hänelle tekivät väkivaltaa: ja saatti heitä valhetteliaksi, jotka häntä laittivat, ja antoi hänelle iankaikkisen kunnian.
15. Se vapahti pyhän kansan ja nuhteettoman siemenen pakanoista, jotka heitä vaivasivat.
16. Se tuli Herran palvelian sieluun., ja seisoi julmia kuninkaita vastaan ihmeillä ja tunnustähdillä.
17. Se maksoi pyhille heidän työnsä palkan, ja johdatti heitä ihmeellistä tietä, ja oli heille päivällä varjelus ja yöllä liekki niin kuin tähdet
18. Hän vei heitä Punaisen meren lävitse, talutti heitä suurten vetten keskeltä.
19. Mutta heidän vihollisensa hän upotti ja nämät hän veti syvyyden pohjasta.
20. Sentähden ottivat vanhurskaat saaliin jumalattomilta, ja ylistivät. sinun pyhää nimeäs, Herra, ja kiittivät yksimielisesti sinun voitollista kättäs.
21. Sillä viisaus avasi mykkäin suun ja teki lasten kielet puhumaan.

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15
16 17 18
19