ENSIMMÄINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA
11. Luku
Ptolomeuksen julmuudesta vävyänsä Aleksanderia vastaan.
Ja Egyptin kuningas kokosi väkeä, niin paljon kuin santaa on meren pohjassa, ja paljon haaksia, ja meni Aleksanderin valtakuntaa petoksella saamaan allensa, ja molempia valtakuntia hallitsemaan.
2. Sentähden meni hän Syriaan, ja oli hyvä ystävä olevinansa. Niin avattiin hänen eteensä kaikkein kaupunkein portit, ja käytiin häntä vastaan, ja otettiin kunniallisesti
vastaan, niinkuin Aleksander oli käskenyt, että hän oli hänen appensa.
3. Mutta kuhunka kaupunkiin Ptolomeus tuli, siihen myös jätti sotajoukon vartiaksi.
4. Ja kuin hän Asdodiin tuli, osoittivat he hänelle, kuinka Jonatan Dagonin templin ja kaupungin polttanut ja maahan lyönyt oli, ja kuinka kuolleiden ruumiit siellä ja täällä hajoitettuna makasivat, ja teiden vieriin, suuriin joukkoihin haudatut olivat,
5. Ja sanoivat kuninkaalle, että Jonatan sen vahingon oli tehnyt, saattaaksensa häntä kuninkaan vihoihin. Mutta ei kuningas siihen mitään vastannut.
6. Ja Jonatan meni myös kuningasta vastaan Joppeen; siellä he puhuttelivat toinen toistansa, ja olivat yhdessä sen yön.
7. Ja Jonatan seurasi kuningasta hamaan Eleuteruksen virtaan asti, sitten meni hän jälleen Jerusalemiin kotiansa.
8. Ja kuningas Ptolomeus sai kaupungit hamaan Seleukiaan asti, lähes merta, ja ajatteli ajaa Aleksanderia pois,
9. Ja lähetti sanan Demetriukselle, että hän tulis hänen tykönsä tekemään liittoa hänen kanssansa ja lupasi hänelle tyttärensä, joka Aleksanderilla oli, lupasi myös
auttaa häntä kuninkaaksi,
10. Ja sanoi katuvansa sitä, että hän Aleksanderille tyttärensä oli antanut;
11. Ja sanoi Aleksanderin syyn, hänen seisoneen hänen henkensä ja valtakuntansa jälkeen.
12. Ja osoitti vihansa julkisesti, ja eroitti itsensä Aleksanderin ystävyydestä, ja otti häneltä tyttärensä pois, ja antoi Demetriukselle.
13. Ja kuin Ptolomeus tuli Antiokiaan, pani hän molemmat kruunut päähänsä sekä Egyptin että Asian kruunun.
14. Mutta kuningas Aleksander oli siihen aikaan Kilikiassa; sillä muutamat kaupungit olivat siellä hänestä erinneet.
15. Kuin hän sai kuulla Ptolomeuksesta, meni hän häntä vastaan sotimaan hänen kanssansa; mutta Ptolomeus oli paremmin varustettu, ja meni häntä vastaan ja ajoi hänen pois.
16. Ja Aleksander pakeni Arabiaan, että hän siellä olis saanut rauhassa olla, mutta kuningas Ptolomeus oli sangen voimallinen.
17. Sentähden antoi Zabdiel Arabiasta vieraansa Aleksanderin pään hakata pois, ja lähetti sen kuningas Ptolomeukselle.
18. Ptolomeus kuoli kolmantena päivänä sen jälkeen; silloin myös ne sotamiehet, jotka Ptolomeus oli asettanut kaupunkeihin, tapettiin niiltä, jotka kaupungeissa asuivat.
19. Näin sai Demetrius valtakunnan, seitsemäntenä vuotena seitsemättäkymmentä toista sataa.
20. Siihen aikaan kokosi Jonatan väkensä Juudean maalla, omistaaksensa Jerusalemin linnaa jälleen, ja antoi sen eteen panna rakennukset ja sota-aseet.
21. Niin muutamat luopuneista menivät kuningas Demetriuksen tykö, ja kantoivat Jonatanin päälle, ja sanoivat, että hän oli linnan piirittänyt.
22. Silloin vihastui kuningas suuresti ja meni kiiruusti Ptolomaidiin, ja kirjoitti Jonatanille, ettei hän linnaa olisi ahdistanut, mutta kohta tullut hänen tykönsä Ptolomaidiin; siellä hän tahtoi häntä muutamista asioista puhutella.
23. Mutta kuin tämä sana tuli Jonatanille, antoi hän linnan olla piiritettynä, ja valitsi muutamia vanhimmista Israelissa ja papeista, jotka häntä seuraaman piti, ja nousi ja antoi itsensä hengenvaaraan,
24. Ja otti monta kallista kappaletta myötänsä, kullasta, hopiasta ja vaatteista, ja meni Ptolomaidiin kuninkaan tykö, ja löysi armon ja ystävyyden hänen tykönänsä.
25. Kuin siis ne, jotka hänen kansastansa luopuneet olivat, kantelivat hänen päällensä,
26. Piti kuningas hänen kunniassa, niinkuin hän myös ennenkin pidetty oli, ja teki hänelle suuren kunnian kaikkein päämiestensä edessä,
27. Ja vahvisti hänen ylimmäisen papin virkaan ja kaikkinaiseen muuhun kunniaan, joka hänellä siihen päivään asti oli ollut, ja piti hänen ylimmäisenä ystävänänsä.
28. Jonatan rukoili myös kuningasta, että hän kaiken Juudean ja ne kolme kihlakuntaa Samariassa ja Galileassa olis antanut verotoinna olla, ja lupasi hänelle sen vapauden edestä kolmesataa leiviskää kultaa.
29. Se kelpasi kuninkaalle, ja antoi Jonatanille kirjan näin:
30. Kuningas Demetrius toivottaa veljellensä Jonatanille ja Juudan kansalle terveyttä!
31. Me lähetämme teille kopion, kirjasta, jonka me isällemme Lastenekselle teidän
tähtenne kirjoittaneet olemme, että teidän sen tietämän pitää.
32. Kuningas Demetrius toivottaa isällensä Laskenekselle terveyttä!
33. Me olemme ajatelleet ystävillemme ja uskollisille liittoveljillemme Juudalaisille tehdä hyvää, heidän uskollisen ystävyytensä tähden meitä kohtaan.
34. Sentähden me asetamme, että papit Jerusalemissa kaiken Juudean ja ne kolme kaupunkia, Aphereman, Lyddan ja Raman, jotka Samariasta ovat Juudean tykö pantu, rajoinensa pitää omistaman.
35. Me teemme heidät myös vapaaksi kaikesta siitä, minkä heidän ennen piti kuninkaalle joka vuosi antaman: jyvistä, hedelmistä, kymmenyksistä, veroista, suolatullista ja muista kruunun teoista.
36. Näistä kaikista pitää heidän tästedes vapaat oleman; ja senkaltainen vapaus pitää heille vahvana ja lujana pidettämän.
37. Tämän kaltainen kirja pitää annettaman Jonatanille, jonka hänen pitää paneman pyhälle vuorelle kunnialliseen ja julkiseen siaan.
38. Koska kuningas Demetrius näki, että kaikessa valtakunnassa rauha oli, ja ettei yksikään enää asettanut itsiänsä häntä vastaan, päästi hän kaiken oman maan sotaväen menemään kunkin majoillensa. Mutta muukalaisen sotaväen, jonka hän pakanoilta luodoista ottanut oli, piti hän tykönänsä, jonka tähden myös oman maakunnan sotaväki häntä suuresti vihasi.
39. Mutta kuin Tryphon, yksi päämiehistä, joka muinen Aleksanderin ystävä oli ollut, näki, että sotaväki kuningas Demetriusta vihasi, meni hän Emalkuelin Arabialaisen tykö, joka nuoren Antiokuksen, Aleksanderin pojan, kasvattanut oli.
40. Sitä hän neuvoi antamaan nuorukaista hänen haltuunsa, ja lupasi asettaa hänen isänsä valtakuntaan jälleen. Ja jutteli Arabialaiselle, kuinka ja minkätähden sotaväki rupesi vihaamaan kuningas Demetriusta, ja niin viipyi hän Arabialaisen tykönä kauvan aikaa.
41. Silloin Jonatan kirjoitti Demetriukselle, ja rukoili häntä käskemään niitä, jotka linnassa olivat, menemään pois ja linnaa hänelle antamaan; sillä he tekivät Israelille paljon pahaa.
42. Silloin kirjoitti Demetrius Jonatanille näin: en ainoasti tätä, jota sinä anot, mutta paljoa suuremman kunnian ja hyvyyden minä tahdon sinulle ja sinun kansalles tehdä, niin pian kuin minä taidan.
43. Mutta nyt minä olen suuressa vaarassa: sentähden tee niin hyvin minua kohtaan ja lähetä minulle apua: sillä kaikki minun sotaväkeni on minun hyljännyt ja asettanut itsensä minua vastaan.
44. Sen tähden lähetti Jonatan hänelle kolmetuhatta jaloa sotamiestä. Ne tulivat Antiokiaan
kuninkaan tykö, ja kuningas ihastui heidän tulemisestansa sangen suuresti.
45. Niin kansa nosti kaupungissa kapinan, joita oli sata ja kaksikymmentä tuhatta miestä, ja tahtoivat tappaa kuninkaan.
46. Mutta kuningas pakeni linnaansa. Silloin sotaväki omisti kaupungin kujat ja tahtoi väkisellä linnaa saada.
41. Sen tähden kutsui kuningas Juudalaiset häntä varjelemaan. Niin juoksivat kaikki Juudalaiset kuninkaan avuksi, ja jakoivat itsensä kaupungin kujille,
48. Ja löivät sinä päivänä satatuhatta miestä, ja sytyttivät tulen kaupungissa, ja ottivat heidän tavaransa. Näin he auttivat kuningasta.
49. Kuin kaupungin kansa näki, että Juudalaiset kaupungin saivat haltuunsa, myöntyivät he, ja huusivat kuninkaalle, ja rukoilivat rauhaa, että Juudalaiset olisivat asetetut, ettei he myös enää väkeä tappaneet olisi, ja kaupunkia peräti hävittäneet.
50. Niin tehtiin rauha, ja Juudalaiset heittivät aseensa pois, ja suuresti kunnioitettiin kuninkaalta, ja saivat korkian nimen koko valtakunnassa;
51. Ja menivät jälleen kotiansa Jerusalemiin, ja veivät myötänsä paljon hyvyyttä, jonka he olivat sodassa voittaneet.
52. Koska siis Demetrius taas surutoin oli, ja rauha oli kaikissa paikoissa hänen valtakunnassansa,
53. Ei hän ensinkään pitänyt sitä, mitä hän Jonatanille luvannut oli, mutta peräti eroitti itsensä hänestä, ja oli hänelle kiittämätöin hänen hyväin tekoinsa edestä, ja osoitti hänelle petollisuutensa.
54. Vähää jälkeen tuli Tryphon jälleen nuoren Antiokuksen kanssa. Tämä Antiokus tuli kuninkaaksi, ja pantiin kruunu hänen päähänsä.
55. Ja hänen tykönsä tuli kaikki se sotaväki, jolle kuningas oli luvan antanut. Kuin he sotivat Demetriuksen kanssa, löivät he hänet pakoon, ja ajoivat häntä takaa.
56. Ja Tryphon otti elephantit ja voitti Antiokian.
57. Ja nuori Antiokus kirjoitti Jonatanille, ja vahvisti hänen ylimmäisen papin virkaan ja myöten antoi, että hänen ne neljä kaupunkia piti omistaman ja pitämän, ja oleman kuninkaan ystävänä;
58. Ja lähetti hänelle kultaisia astioita, ja antoi luvan hänelle pitää kultaa pöydällänsä ja purpuraa ja kultaisen vyön kantaa suolillansa.
59. Ja Simonin, Jonatanin veljen, teki hän sen maakunnan päämieheksi Tyrosta niin hamaan Egyptiin asti.
60. Ja Jonatan läksi ulos ja meni, virran ylitse, ja tuli niihin kaupunkeihin, jotka olivat ympäristöllä. Ja hänen tykönsä meni kaikki sotaväki Syriasta, auttamaan häntä. Ja kuin hän tuli Askalonin alle, kävivät kaupungin asukkaat hänen tykönsä, ja ottivat hänen kunniallisesti vastaan, ja antautuivat hänen allensa.
61. Senjälkeen meni hän Gatsan eteen; mutta ne, jotka Gatsassa olivat, ei tahtoneet häntä päästää sisälle; sentähden piiritti hän kaupungin, ja poltti läheiset esikaupungit ja otti saaliin.
62. Niin rukoilivat Gatsan asuvaiset rauhaa, ja Jonatan teki rauhan heidän kanssansa, ja otti muutamia heidän lapsiansa panttivangiksi, ja lähetti Jerusalemiin; mutta hän meni lävitse maakunnan Damaskuun asti.
63. Mutta kuin hän kuuli, että kuningas Demetriuksen päämiehet olivat suurella sotajoukolla tulleet Kedekseen, joka on Galileassa, omistamaan sitä maakuntaa, jonka kuningas oli hänelle antanut.
64. Meni hän heitä vastaan, ja jätti veljensä Simonin siaansa siihen maahan.
65. Ja Simon meni Betsuraan, Ja sitä niin kovin ahdisti kauvan aikaa, ettei siitä yksikään tohtinut tulla ulos.
66. Sentähden ne rukoilivat rauhaa, ja hän teki heidän kanssansa rauhan, ja antoi heidän pelkäämättä käydä ulos, ja omisti kaupungin, ja pani siihen sotaväkeä sitä varjelemaan.
61. Mutta Jonatan meni sotaväkensä Genesaretin meren tykö, ja oli huomeneltain varhain ylhäällä, ja he tulivat Batsarin kedolle.
68. Niin menivät pakanat häntä vastaan lakialle, ja heitä oli salainen joukko vuorella.
69. Kuin Jonatan löi sitä toista joukkoa, niin tuli salainen joukko vuorelta hänen päällensä.
70. Niin pakeni kaikki Jonatanin sotaväki, niin ettei muita jäänyt hänen tykönsä kuin ainoasti sodan päämiehet, Matatias Absalomin poika ja Juudas Kalphin poika:
71. Silloin repäisi Jonatan vaatteensa, ja pani multaa päänsä päälle, rukoili,
72. Ja meni jälleen vihollisten tykö, ja löi heidät pakoon.
73. Koska hänen väkensä, jotka ennen olivat paenneet, sen näkivät, kääntyivät he auttamaan Jonatania jälleen, ja ajoivat vihollisiansa takaa hamaan Kedeksen leiriin asti, ja he myös sioittivat itsensä siihen.
74. Ja siinä tuli sinä päivänä tapetuksi liki kolmetuhatta pakanaa. Senjälkeen meni Jonatan Jerusalemiin jälleen