HOOSEAN KIRJA

33/38 RAAMATTU

1776 BIBLIA

   

12 Luku

12 Luku



Israel on ollut vilpillinen esi – isistänsä asti.

Herra puhuu Israelin ja Juudan huoneen käytöksistä, muistuttaa heille Jakobin esimerkkiä ja neuvoo kääntymykseen.


II. Valittaa, että he tunnottomalla menollansa ja Jumalan hyvyyden unohtamisella kehoittavat hänen vihaan.



1. Efraim on ympäröinyt minut valheella ja Israelin huone vilpillä. Juuda juoksee yhä valtoimena, välittämättä Jumalasta, Pyhästä, Totisesta.

1. Ephraimissa on joka paikassa valhe minua vastaan, ja Israelin huoneessa petos; mutta Juuda hallitsee vielä Jumalan kanssa, ja on uskollinen pyhäin kanssa.




2 Kun K. 18:4. Hän kukisti korkeudet, ja särki patsaat, ja hävitti metsistöt*, ja löi vaskikärmeen rikki, jonka Moses tehnyt oli, sillä Israelin lapset suitsuttivat sille aina siihen päivään asti; ja hän kutsui sen Nehustan.


2 Kun K. 18:5. Hän turvasi Herraan Israelin Jumalaan; niin ettei yksikään hänen kaltaisensa ollut hänen jälkeensä, ei myös hänen edellänsä kaikkein Juudan kuningasten seassa.



2. Efraim tavoittelee tuulta, ajaa takaa itätuulta ja kartuttaa kaiken aikaa valhetta ja hävitystä; tehdään liittoja Assurin kanssa, ja viedään öljyä Egyptiin.

2. Ephraim ruokkii itsensä tuulella, ja samoo itätuulen perään, ja enentää joka päivä valhetta ja vahinkoa. He tekevät Assurin kanssa liiton*, ja vievät öljyä Egyptiin.



Jes. 57:9 Sinä kuljit kuninkaan tykö öljyinesi, runsaine voiteinesi; sinä lähetit sanansaattajasi kauas, laskeuduit alas tuonelaan asti.

Jes 57:9. Sinä menet kuninkaan tykö öljyllä, ja sinulla on moninaiset voiteet: ja lähetät sanas saattajat* kauvas, ja olet alennettu hamaan helvettiin.

Hoos. 5:13 Mutta kun Efraim näki sairautensa ja Juuda paiseensa, meni Efraim Assuriin, lähetti sanan sotaiselle kuninkaalle; mutta tämä ei voinut teitä parantaa, ei tehdä terveeksi teidän paisettanne.

Hos 5:13. Mutta kuin Ephraim* tunsi sairautensa ja Juuda haavansa, niin Ephraim meni Assyriaan, ja lähetti kuninkaan Jarebin tykö; vaan ei hän voinut teitä auttaa, eikä parantaa teidän haavojanne.

Hoos. 7:11 Efraim on tullut kyyhkysen kaltaiseksi, joka on tyhmä ja taitamaton: he huutavat avuksi Egyptiä, he menevät Assuriin.

Hos 7:11. Sillä Ephraim on niin kuin hullu kyhkyinen, joka ei mitään huomaitse; he avuksensa huutavat Egyptiä, he juoksevat Assuriin.



3. Mutta Herralla on oikeudenkäynti Juudan kanssa, ja hän tahtoo rangaista Jaakobia sen teitten mukaan, hän on kostava sille sen tekojen mukaan.

3. On myös Herralla riita Juudan kanssa, etsiä Jakobia hänen menonsa jälkeen, ja kostaa hänelle hänen ansionsa jälkeen.

4. Äidin kohdussa tämä petti veljensä, ja miehuutensa voimassa hän taisteli Jumalan kanssa.

4. Hän on äitinsä kohdussa polkenut alas veljensä*, ja kaikella voimallansa Jumalan kanssa taistellut.



1. Moos. 25:26 Senjälkeen tuli ulos hänen veljensä, ja hän piti kädellään Eesaun kantapäästä. Ja hänelle pantiin nimeksi Jaakob. Iisak oli kuudenkymmenen vuoden vanha heidän syntyessänsä.

1 Mos 25:26. Sen jälkeen tuli ulos hänen veljensä, joka piti kädellänsä Esaun kantapäästä, ja he kutsuivat hänen nimensä Jakob*. Kuudenkymmenen ajastaikainen oli Isaak heidän syntyissänsä.

1. Moos. 32:24 Ja Jaakob jäi yksinänsä toiselle puolelle. Silloin painiskeli hänen kanssaan muuan mies päivän koittoon saakka.

1 Mos 32:24.etc. Mutta Jakob jäi sille puolelle yksinänsä. Silloin paineli yksi mies hänen kanssansa, siihen asti kuin aamurusko nousi.



5. Hän taisteli enkelin kanssa ja voitti, hän itki ja rukoili tätä. Beetelissä tämä löysi hänet ja puhui siellä meidän kanssamme.

5. Hän paineli myös enkelin kanssa ja voitti; hän itki ja rukoili häntä; Betelissä löysi hän hänen*, ja siellä hän on puhunut meidän kanssamme.



1. Moos. 28:19 Ja hän kutsui paikan Beeteliksi; mutta ennen oli kaupungin nimenä Luus.

1 Mos 28:19. Kutsui siis sen paikan BetEl; vaan muinaisiin aikoin se kutsuttiin Luts.

1. Moos. 35:7 Ja hän rakensi sinne alttarin ja nimitti paikan Eel-Beeteliksi, koska Jumala oli siellä ilmestynyt hänelle, silloin kun hän pakeni veljeään.

1 Mos 35:7. Ja rakensi siihen alttarin*, ja kutsui sen paikan ElBetEl; sillä Jumala ilmestyi siinä hänelle, paetessansa veljensä edestä.



6. Herra, Jumala Sebaot - Herra on hänen nimensä.

6. Mutta se Herra on Jumala Zebaot, Herra on hänen muistonimensä.



2. Moos. 3:14 Jumala vastasi Moosekselle: Minä olen se, joka minä olen. Ja hän sanoi vielä: Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne.

2 Mos 3:14. Sanoi Jumala Mosekselle: Minä olen se kuin minä olen. Ja sanoi: niin pitää sinun sanoman Israelin lapsille: Minä olen lähetti minun teidän tykönne.

Ps. 83:19 Ja tulkoot tuntemaan, että sinun ainoan nimi on Herra, että sinä olet Korkein kaikessa maassa.

Ps 83:18 Niin he saavat tuta, että sinä, jonka ainoan nimi on Herra, olet ylimmäinen kaikessa maailmassa.

Jes. 42:8 Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.

Jes 42:8. Minä Herra*, se on minun nimeni: en minä anna toiselle kunniaani, enkä ylistystäni epäjumalille.



7. Ja sinä - käänny Jumalasi tykö, noudata laupeutta ja oikeutta ja pane alati toivosi Jumalaasi.

7. Niin käänny nyt sinun Jumalas tykö; tee laupius ja oikeus*, ja turvaa alati sinun Jumalaas.




Ps 101:1. Minä veisaan armosta* ja oikeudesta: sinulle, Herra, minä veisaan.



8. Kanaan - hänen kädessänsä on petollinen vaaka, halusta hän tekee vääryyttä.

8. Mutta kauppamiehellä on väärä vaaka kädessä, ja pettää mielellänsä.

9. Efraim sanoo: Olenpas rikastunut, olen saanut itselleni omaisuutta; ei mikään minun työansioni tuota minulle syyllisyyttä, joka olisi syntiä.

9. Ja Ephraim sanoo: minä olen rikas, minulla on kyllä*; ei yhdessäkään minun työssäni löydetä pahatekoa, joka synti olis.



Ilm. 3:17 Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.

Ilm K 3:17. Ettäs sanot: minä olen rikas*, minä olen rikastunut ja en minä mitään tarvitse; ja et tiedä, ettäs viheliäinen ja raadollinen olet, köyhä, sokia ja alastoin.



10. Mutta minä, joka olen Herra, sinun Jumalasi, hamasta Egyptin maasta lähtien, minä saatan vielä sinut asumaan teltoissa niinkuin juhlapäivinä.

10. Mutta minä olen Herra sinun Jumalas hamasta Egyptin maasta; minä annan sinun vielä majoissa asua, niin kuin juhlina tapahtuu.



Hoos. 13:4 Mutta minä olen Herra, sinun Jumalasi, hamasta Egyptin maasta lähtien; muuta Jumalaa sinä et tunne kuin minut, eikä ole muuta auttajaa kuin minä.

Hos 13:4. Mutta minä olen Herra sinun Jumalas hamasta Egyptin maasta*; ei tosin sinun pitäisi muuta jumalaa tunteman paitsi minua, eikä yhtään vapahtajaa, vaan minua ainoaa.



11. Minä olen puhunut profeetoille, olen antanut paljon näkyjä ja puhunut vertauksia profeettain kautta.

11. Ja puhun prophetaille, olen myös se joka niin monet ennustukset annan, ja prophetain kautta minuni julistan.



Hebr. 1:1 Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,

Hebr 1:1. Jumala puhui muinen usein ja monella muotoa* isille prophetain kautta; näinä viimeisinä päivinä on hän meille puhunut Poikansa kautta,



12. Jos Gilead on pelkkää petosta ollutkin, niin he pelkäksi turhuudeksi tulevatkin. Gilgalissa on uhrattu härkiä, niinpä tuleekin heidän alttareistansa kuin kiviröykkiöitä, joita on pellon vaoilla. Nimi merkitsee: kiviröykkiö.

12. Sillä Gileadissa on epäjumalan palvelus, ja Gilgalissa he uhraavat härkiä hukkaan, ja heillä on niin monta alttaria, kuin kuhilaita on pellolla.



Hoos. 4:15 Jos sinä, Israel, harjoitatkin haureutta, älköön Juuda saattako itseänsä syynalaiseksi: älkää lähtekö Gilgaliin, älkää menkö ylös Beet-Aaveniin älkääkä vannoko: Niin totta kuin Herra elää.


Hoos. 6:8 Gilead on pahantekijäin kaupunki, täynnä veren jälkiä.




13. Jaakob pakeni Aramin kedoille, ja Israel palveli naisen tähden, naisen tähden hän paimensi.

13. Jakobin täytyy Syrian maahan paeta*, ja Israelin täytyy palvella vaimon tähden; vaimon tähden tosin täytyy hänen karjaa kaita.



1. Moos. 27:43 Kuule siis, mitä sanon, poikani: nouse ja pakene minun veljeni Laabanin luo Harraniin

1 Mos 27:43. Nyt, minun poikani, ole minun äänelleni kuuliainen: valmista sinus ja pakene kohta minun veljeni Labanin tykö Haraniin.

1. Moos. 28:5 Niin Iisak lähetti Jaakobin matkalle, ja hän lähti Mesopotamiaan Laabanin luo, joka oli aramilaisen Betuelin poika ja Rebekan, Jaakobin ja Eesaun äidin, veli.

1 Mos 28:5. Niin lähetti Isaak Jakobin tyköänsä menemään Mesopotamiaan, Labanin, Betuelin Syrialaisen pojan tykö, Rebekan, Jakobin ja Esaun äidin, veljen.

1. Moos. 29:20 Jaakob palveli siis seitsemän vuotta saadakseen Raakelin, ja ne tuntuivat hänestä muutamilta päiviltä; niin hän rakasti häntä.

1 Mos 29:20. Niin palveli Jakob Rakelin tähden seitsemän ajastaikaa: ja ne olivat hänen silmissänsä niin kuin muutamat päivät, rakastaissansa häntä.


1 Mos 29:27. Täytä tämän viikko; niin se myös sinulle annetaan, siitä palveluksesta kun sinä palvelet minua vielä toiset seitsemän ajastaikaa.


1 Mos 29:30. Niin hän makasi myös Rakelin kanssa, ja piti Rakelin rakkaampana kuin Lean; ja palveli häntä vielä toiset seitsemän ajastaikaa.



14. Mutta profeetan kautta vei Herra Israelin Egyptistä pois, ja profeetta sitä paimensi.

14. Mutta sitte vei Herra Israelin Egyptistä* prophetan kautta, ja antoi prophetan kautta häntä korjata.



2. Moos. 12:37 Ja israelilaiset lähtivät liikkeelle ja kulkivat Ramseksesta Sukkotiin; heitä oli noin kuusisataa tuhatta jalkamiestä, paitsi vaimoja ja lapsia.

2 Mos 12:37. Niin matkustivat Israelin lapset Rameseksesta Sukkotiin, lähes kuusisataa tuhatta jalkamiestä, paitsi lapsia.

2. Moos. 14:26 Mutta Herra sanoi Moosekselle: Ojenna kätesi meren yli, että vedet palautuisivat ja peittäisivät egyptiläiset, heidän sotavaununsa ja ratsumiehensä.



2 Mos 14:30. Ja niin Herra vapahti Israelin sinä päivänä Egyptiläisten kädestä: ja Israel näki Egyptiläiset kuolleina meren reunalla.

Ps. 77:21 Sinä kuljetit kansasi niinkuin lammaslauman Mooseksen ja Aaronin kädellä.

Ps 77:21. Sinä veit kansas niin kuin lammaslauman*, Moseksen ja Aaronin kautta.



15. Efraim nosti katkeran mielikarvauden. Hänen Herransa on heittävä hänen verivelkansa hänen päällensä ja kääntävä hänen häpäisevän menonsa häneen itseensä.

15. Vaan Ephraim vihoittaa hänen nyt epäjumalillansa; sen tähden pitää heidän verensä tuleman heidän päällensä, ja heidän Herransa on kostava heidän pilkkansa.



 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14