HOOSEAN KIRJA

33/38 RAAMATTU

1776 BIBLIA

   

10 Luku

10 Luku



Assur on hävittävä turmeltuneen Israelin.

Luetellaan Israelin kansan syntejä, ja ilmoitetaan rangaistus.


II. Varoitetaan heitä aikaiseen kääntymykseen.



1. Israel oli rehevä viiniköynnös, joka teki hedelmiä. Mitä runsaampi sen hedelmä oli, sitä runsaammin se teki alttareita; mitä parempi sen maa oli, sitä parempia patsaita se pystytti.

1. Israel on tyhjä viinapuu, hedelmän hän itsellensä pitää: ja niin paljo kuin hänellä hedelmää on, niin monta alttaria hän myös tekee*; siinä, jossa maa paras on, siihen he rakentavat kauniimmat kuvat.



Hoos. 8:11 Koska Efraim on rakentanut paljon alttareita tehdäkseen syntiä, ovat alttarit tulleetkin hänelle synniksi.

Hos 8:11. Sillä Ephraim on tehnyt monta alttaria syntiä tehdäksensä; niin pitää myös alttarit hänelle synniksi luettaman.



2. Liukas oli heidän sydämensä; nyt he saavat siitä kärsiä: hän särkee heidän alttarinsa, hävittää heidän patsaansa.

2. Heidän sydämensä on jaettu, ja he löytävät syntinsä; mutta hän tahtoo heidän alttarinsa kukistaa, ja heidän kuvansa hävittää.

3. Nyt he saavat sanoa: Ei ole meillä kuningasta, sillä me emme ole peljänneet Herraa; ja mitä hyvää kuningas meille tekisi?

3. Sillä nyt pitää heidän sanoman: ei meillä kuningasta ole; sillä emme ole Herraa peljänneet, mitä kuninkaan pitäis meitä auttaman?

4. He puheita pitävät, väärin vannovat, liittoja tekevät; mutta tuomio versoo kuin koiruoho pellon vaosta.

4. He vannovat turhaan liittoa tehdessänsä; ja senkaltainen neuvo vihoittaa niin kuin myrkyllinen ruoho pellon vaoissa.

5. Beet-Aavenin vasikkain tähden joutuvat pelkoon Samarian asukkaat. Sillä vasikan tähden vaikeroi sen kansa, ja vasikan tähden sen papit vapisevat, sen kunnian tähden, kun se siltä vaeltaa pois.

5. Samarian asuvaiset pelkäävät Betavenin vasikkain tähden*; sillä hänen kansansa on murehtinut häntä, ja hänen pappinsa, jotka hänen tähtensä olivat (ennen) riemuinneet, hänen kunniansa puolesta; sillä hän on viety heiltä pois.




2 Kun K. 23:5. Ja hän otti epäjumalain papit pois*, jotka Juudan kuninkaat asettaneet olivat suitsuttamaan korkeuksissa Juudan kaupungeissa ja ympäri Jerusalemia, ja ne jotka suitsuttivat Baalille, auringolle ja kuulle ja planeteille, ja kaikelle taivaalliselle sotajoukolle,

Hoos. 8:5 Inhottava on sinun vasikkasi, Samaria; minun vihani on syttynyt heitä vastaan. Kuinka kauan? - Eivät he voi päästä rankaisematta.

Hos 8:5. Sinun vasikkas*, Samaria, sysää sinun pois; minun vihani on julmistunut; ei se taida kauvan olla, heitä pitää rangaistaman.



6. Se itsekin viedään Assuriin lahjaksi sotaiselle kuninkaalle. Häpeän saa Efraim, ja häpeään joutuu Israel neuvonpiteistänsä.

6. Ja se (vasikka) on viety Assyriaan kuninkaalle Jarebille lahjaksi; niin pitää myös Ephraimin häpiään tuleman, ja Israelin pitää häpeemän neuvonsa tähden.




Hos 5:9. Sillä Ephraimin pitää rangaistuksen päivänä kylmillä oleman; josta minä Israelin sukukuntia uskollisesti olen neuvonut.


Hos 5:11. Ephraim kärsii väkivaltaa ja ahdistetaan, joka hänelle oikein tapahtuu; sillä hän antoi itsensä (ihmisten) käskyihin.

Hoos. 5:13 Mutta kun Efraim näki sairautensa ja Juuda paiseensa, meni Efraim Assuriin, lähetti sanan sotaiselle kuninkaalle; mutta tämä ei voinut teitä parantaa, ei tehdä terveeksi teidän paisettanne.




7. Hukassa on Samaria kuninkaineen, on kuin vaahto veden pinnalla.

7. Sillä Samarian kuningas on rauvennut niin kuin vaahto veden päältä.

8. Aavenin uhrikukkulat, Israelin synti, hävitetään; orjantappuraa ja ohdaketta on kasvava heidän alttareillansa. Ja he sanovat vuorille: Peittäkää meidät, ja kukkuloille: Langetkaa meidän päällemme.

8. Avenin kukkulat ovat pyyhityt pois, joilla Israel on syntiä tehnyt. Ohdakkeet ja orjantappurat kasvavat heidän alttareillansa; ja heidän pitää sanoman vuorille; peittäkäät meitä, ja kukkuloille: kaatukaat meidän päällemme.



Jes. 2:19 Silloin mennään kallioluoliin ja maakuoppiin Herran kauhua ja hänen valtansa kirkkautta pakoon, kun hän nousee maata kauhistuttamaan.

Jes 2:19. Silloin mennään vuorten rotkoihin* ja maan kuoppiin, Herran pelvon tähden, ja hänen kunniallisen majesteettinsa tähden, kuin hän nousee maata peljättämään.

Luuk. 23:30 Silloin ruvetaan sanomaan vuorille: 'Langetkaa meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät.'

Luuk 23:30. Silloin he rupeevat sanomaan vuorille: langetkaat meidän päällemme, ja kukkuloille: peittäkäät meitä.

Ilm. 6:16 ja sanoivat vuorille ja kallioille: Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!

Ilm K 6:16. Ja sanoivat vuorille ja kukkuloille: langetkaat meidän päällemme ja peittäkäät meitä* sen kasvoin edestä, joka istuimella istuu, ja Karitsan vihasta.


Ilm K 9:6. Ja niinä päivinä ihmiset etsivät kuolemaa*, ja ei löydä häntä, ja pyytää kuolla, vaan kuolema pakenee heitä.



9. Gibean päivistä asti sinä olet syntiä tehnyt, Israel. Sinne he ovat asettuneet. Eikö saavuttaisi heitä Gibeassa sota, sota vääryyden miehiä vastaan?

9. Israel, sinä olet syntiä tehnyt hamasta Gibean ajasta*; siihen myös he ovat jääneet; mutta senkaltainen sota, mikä pahoja ihmisiä vastaan Gibeassa tapahtui, ei pidä heitä käsittämän.



Tuom. 19:22 Ja kun he olivat ilahduttamassa sydäntänsä, niin katso, kaupungin miehet, kelvottomat miehet, piirittivät talon, kolkuttivat ovelle ja sanoivat vanhalle miehelle, talon isännälle, näin: Tuo tänne se mies, joka tuli sinun taloosi, ryhtyäksemme häneen.



Tuom 19:25. Mutta miehet ei tahtoneet häntä kuulla; niin otti mies jalkavaimonsa ja talutti hänen ulos heidän tykönsä, jonka he tunsivat, ja käyttivät itsensä häpiällisesti hänen kanssansa kaiken yötä aina huomeneen asti; ja päivän koittaissa päästivät he hänen menemään.

1. Sam. 8:6 Mutta Samuel pahastui siitä, että he sanoivat: Anna meille kuningas jakamaan meille oikeutta. Ja Samuel rukoili Herraa.


1. Sam. 15:34 Sitten Samuel lähti Raamaan, mutta Saul meni kotiinsa Saulin Gibeaan.


Hoos. 9:9 He ovat syvälle vajonneet turmiontekoon niinkuin Gibean päivinä. Hän muistaa heidän rikoksensa, rankaisee heidän syntinsä.

Hos 9:9. He ovat syvästi itsensä turmelleet, niin kuin Gibean aikana*; sen tähden pitää hänen heidän pahat tekonsa muistaman, ja heidän syntinsä etsimän.

Hoos. 13:10 Missä on nyt sinun kuninkaasi, että hän auttaisi sinua kaikissa kaupungeissasi, ja sinun tuomarisi, joista olet sanonut: Anna minulle kuningas ja ruhtinaat?




10. Haluni mukaan minä olen heitä kurittava, ja heitä vastaan kokoontuvat kansat, kun minä kytken heidät kiinni heidän kahteen rikokseensa.

10. Vaan minä rankaisen heitä minun mieleni jälkeen, niin että kansat pitää heidän ylitsensä kokoontuman, kuin minä heitä rankaisen heidän kahden syntinsä tähden.



1. Kun. 12:28 Mietittyään asiaa kuningas teetti kaksi kultaista vasikkaa ja sanoi heille: Te olette jo tarpeeksi kauan kulkeneet Jerusalemissa. Katso, Israel, tässä on sinun Jumalasi, joka on johdattanut sinut Egyptin maasta.


Aam. 8:14 ne, jotka vannovat sen nimeen, joka on Samarian syntivelka, ja sanovat: Niin totta kuin sinun jumalasi elää, Daan, ja niin totta kuin elävät Beerseban menot! - He kaatuvat eivätkä enää nouse.




11. Efraim on lehmä, joka on totutettu mielellänsä puimaan, mutta minä käyn käsiksi hänen kauniiseen kaulaansa. Minä valjastan Efraimin: Juuda saa kyntää, Jaakob äestää.

11. Ephraim on vasikka, joka on tottunut mielellänsä riihtä tappamaan*, ja niin minäkin tahdon käydä hänen kauniin kaulansa päällä; minä ajan Ephraimilla, Juudan pitää kyntämän, ja Jakobin itsellensä äestämän.



5. Moos. 25:4 Älä sido puivan härän suuta.

5 Mos 25:4. Ei sinun pidä riihtä tappavan härjän suuta sitoman kiinni.

1. Kor. 9:9 Onhan Mooseksen laissa kirjoitettuna: Älä sido puivan härän suuta. Eihän Jumala häristä näin huolta pitäne?

1 Kor. 9:9. Sillä Moseksen laissa on kirjoitettu: Ei sinun pidä sitoman kiinni riihtä tappavan härjän suuta*. Sureneeko Jumala härkiä?



12. Kylväkää itsellenne vanhurskauden kylvö, niin saatte leikata laupeuden leikkuun. Raivatkaa itsellenne uudispelto, silloin kun on aika etsiä Herraa, kunnes hän tulee ja antaa sataa teille vanhurskautta.

12. Kylväkäät teillenne vanhurskaudeksi, niittäkäät laupiudeksi, kyntäkäät teillenne kyntö*: että nyt on aika Herraa etsiä, siihen asti kuin hän tulee, ja saattaa teille vanhurskauden.



Jer. 4:3 Sillä näin sanoo Herra Juudan miehille ja Jerusalemille: Raivatkaa itsellenne uudispelto, älkääkä kylväkö orjantappurain sekaan.

Jer 4:3. Sillä näin sanoo Herra: te Juudan ja Jerusalemin miehet, kyntäkäät vastuudesta, ja älkäät kylväkö orjantappurain sekaan.



13. Te olette kyntäneet jumalattomuutta, leikanneet vääryyttä ja syöneet valheen hedelmää; sillä sinä olet luottanut omaan tiehesi, sankariesi paljouteen.

13. Te kynnätte jumalattomuutta, ja niitätte vääryyttä, ja syötte valheen hedelmiä. Että sinä turvaat omaan menoos ja sinun moneen sankariis,

14. On nouseva pauhina sinun kansojesi kesken, ja kaikki sinun linnoituksesi hävitetään, niinkuin Salman hävitti Beet-Arbelin sodan päivänä: äiti ruhjotaan lastensa päälle.

14. Niin pitää meteli nouseman sinun kansas seassa, ja kaikki sinun linnas pitää hävitettämän, niin kuin Salman hävitti Arbelin huoneen sodan aikana, ja äiti lapsinensa kuoliaaksi lyötiin.

15. Tämän tekee teille Beetel teidän ylenpalttisen pahuutenne tähden: aamunkoitossa Israelin kuningas tuhotaan.

15. Niin pitää teillekin Betelissä tapahtuman, teidän suuren pahuutenne tähden; että Israelin kuningas pitää aamulla varhain lyötämän maahan.



 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14