VIIDES MOOSEKSEN KIRJA

33/38 RAAMATTU

1776 BIBLIA

   

10 Luku

10 Luku

 

 

Mooseksen puheen jatkoa: Israel peljätköön Herraa.

Moses muistuttaa heille uudesti tehtyjä lain tauluja, Aaronin kuolemaa, Eleatsarin pappiutta ja Leviläisten eroittamista.

 

II. Jumalan käskyä kansan johdatuksesta.

 

III. Neuvoo kansaa vilpittömään Jumalan pelkoon.

 

 

1. Silloin Herra sanoi minulle: 'Veistä itsellesi kaksi kivitaulua, entisten kaltaista, ja nouse vuorelle minun tyköni; tee myös itsellesi puusta arkki.

1. Silloin sanoi Herra minulle: vuole sinulles kaksi kivistä taulua entisten kaltaista*, ja astu minun tyköni vuorelle, ja tee sinulles puuarkki,

 

 

2. Moos. 25:10 Tehkööt he arkin akasiapuusta, puolenkolmatta kyynärän pituisen, puolentoista kyynärän levyisen ja puolentoista kyynärän korkuisen.

2 Mos 34:1. Ja Herra sanoi Mosekselle: vuole sinulles kaksi kivistä taulua entisten kaltaista*: ja minä kirjoitan niihin tauluihin ne sanat, jotka ensimäisissä tauluissa olivat, jotkas löit rikki.

2. Moos. 34:1 Ja Herra sanoi Moosekselle: Veistä itsellesi kaksi kivitaulua, entisten kaltaista, niin minä kirjoitan niihin tauluihin ne sanat, jotka olivat entisissä tauluissa, jotka sinä murskasit.

 

 

 

2. Minä kirjoitan niihin tauluihin ne sanat, jotka olivat entisissä tauluissa, niissä, jotka sinä murskasit; pane ne arkkiin.'

2. Niin minä kirjoitan niihin tauluihin ne sanat, jotka ensimäisissä tauluissa olivat*, jotka särkenyt olet**: ja pane ne arkkiin+.

 

 

2. Moos. 25:16 Ja pane arkkiin laki, jonka minä sinulle annan.

2 Mos 25:16. Ja sinun pitää paneman arkkiin sen todistuksen, jonka minä sinulle annan.

2. Moos. 25:21 Ja aseta armoistuin arkin päälle ja pane arkkiin laki, jonka minä sinulle annan.

2 Mos 25:21. Ja sinun pitää asettaman armo-istuimen arkin päälle, ja paneman arkkiin sen todistuksen, jonka minä sinulle annan.

2. Moos. 32:19 Ja kun Mooses lähestyi leiriä ja näki vasikan ja karkelon, niin hänen vihansa syttyi, ja hän heitti taulut käsistänsä ja murskasi ne vuoren juurella.

2 Mos 32:19. Ja koska hän lähestyi leiriä, näki hän vasikan ja hypyn. Ja Moseksen viha julmistui, ja heitti pois käsistänsä taulut, ja löi ne rikki vuoren alla.

5. Moos. 9:10 Ja Herra antoi minulle ne kaksi kivitaulua, joihin oli kirjoitettu Jumalan sormella, ja niissä oli kaikki ne sanat, jotka Herra oli puhunut teille vuorelta, tulen keskeltä, silloin kun seurakunta oli koolla.

5 Mos 9:10. Ja Herra antoi minulle kaksi kivistä taulua, kirjoitettu Jumalan sormella*, ja niissä olivat kaikki sanat, jotka Herra teille tulesta vuorella+ puhui, kokouksen päivänä,

 

 

3. Niin minä tein arkin akasiapuusta ja veistin kaksi kivitaulua, entisten kaltaista. Ja minä nousin vuorelle, kädessäni ne kaksi taulua.

3. Niin minä tein arkin sittimipuusta, ja vuolin kaksi kivistä taulua entisten kaltaista, ja astuin vuorelle, pitäen kaksi taulua kädessäni.

4. Ja hän kirjoitti tauluihin saman, minkä edellisellä kerralla, ne kymmenen sanaa, jotka Herra oli puhunut teille vuorelta, tulen keskeltä, seurakunnan kokouspäivänä. Ja Herra antoi ne minulle.

4. Niin hän kirjoitti ensimäisen kirjoituksen jälkeen, niihin tauluihin ne kymmenet sanat, jotka Herra teille puhui vuorella tulesta, kokouksen päivänä: ja Herra antoi ne minulle.

 

 

 

2 Mos 32:16. Ja taulut olivat Jumalan teko: ja kirjoitus oli myös Jumalan kirjoitus, kaivettu tauluihin.

 

 

 

 

5. Sitten minä käännyin ja astuin alas vuorelta ja panin taulut tekemääni arkkiin, niinkuin Herra oli minua käskenyt, ja siinä ne ovat.

5. Niin minä käännyin ja astuin vuorelta alas, ja panin taulut arkkiin, jonka minä tein, että heidän piti siellä oleman, niin kuin Herra minulle käskenyt oli.

6. Ja israelilaiset lähtivät liikkeelle Bene-Jaakanin kaivoilta ja vaelsivat Mooseraan. Siellä kuoli Aaron, ja hänet haudattiin sinne; ja hänen poikansa Eleasar tuli papiksi hänen sijaansa.

6. Ja Israelin lapset menivät BerotBeneJaakanista Moseraan*: siellä kuoli Aaron ja haudattiin**, ja hänen poikansa Eleatsar toimitti papin virkaa hänen siassansa+.

 

 

4. Moos. 20:28 Ja Mooses riisui Aaronilta vaatteet ja puki ne hänen poikansa Eleasarin ylle. Niin Aaron kuoli siellä vuoren huipulla, mutta Mooses ja Eleasar astuivat alas vuorelta.

4 Mos 33:30. Ja he matkustivat Hasmonasta, ja sioittivat itsensä Moserotiin.


4. Moos. 33:30 Ja he lähtivät Hasmonasta ja leiriytyivät Mooserotiin.


4 Mos 33:38. Siinä meni pappi Aaron Horin vuorelle*, Herran käskyn jälkeen, ja kuoli siellä neljäntenäkymmenentenä vuotena, sittekuin Israelin lapset olivat lähteneet Egyptin maalta, ensimäisenä päivänä viidennestä kuusta.

4. Moos. 33:38 Ja pappi Aaron nousi Hoorin vuorelle Herran käskyn mukaan ja kuoli siellä neljäntenäkymmenentenä vuotena siitä, kun israelilaiset olivat lähteneet Egyptin maasta, viidennessä kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä.

4 Mos 20:28. Ja Moses riisui Aaronilta hänen vaatteensa, ja puetti hänen poikansa Eleatsarin ylle. Ja Aaron kuoli siellä, vuoren kukkulalla*, mutta Moses ja Eleatsar astuivat vuorelta alas.

 

 

7. Sieltä he lähtivät liikkeelle Gudgodaan, ja Gudgodasta Jotbataan, seutuun, jossa on vesipuroja.

7. Sieltä menivät he Gudgodaan: Gudgodasta Jotbatiin, siihen maahan, jossa vesi-ojat ovat.

8. Siihen aikaan Herra erotti Leevin sukukunnan kantamaan Herran liitonarkkia, seisomaan Herran edessä, palvelemaan häntä ja siunaamaan hänen nimeensä, niinkuin tähän päivään saakka on tapahtunut.

8. Silloin eroitti Herra Levin suvun*, kantamaan Herran liitonarkkia, seisomaan Herran edessä, palvelemaan häntä ja kiittämään hänen nimeänsä tähän päivään asti.

 

 

 

4 Mos 3:5.etc. Ja Herra puhui Mosekselle, sanoen:

 

4 Mos 8:5.etc. Ja Herra puhui Mosekselle, sanoen:

 

Jos 18:7. Sillä Leviläisillä ei ole yhtäkään osaa teidän seassanne, vaan Herran pappeus on heidän perimisensä*. Mutta Gad ja Ruben, ja puoli Manassen sukukuntaa ottivat osansa tuolla puolella Jordania itäisellä puolella, jonka Moses Herran palvelia antoi heille+.

 

 

9. Sentähden Leevi ei saanut osuutta eikä perintöosaa veljiensä rinnalla, sillä Herra on hänen perintöosansa, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on hänelle puhunut.

9. Sen tähden ei ollut Leviläisillä yhtään osaa eli perimystä veljeinsä kanssa; sillä Herra on heidän perimyksensä, niin kuin Herra sinun Jumalas sanoi heille.

 

 

4. Moos. 18:20 Ja Herra puhui Aaronille: Sinulla älköön olko perintöosaa heidän maassansa älköönkä osuutta heidän keskellänsä; minä itse olen sinun osuutesi ja perintöosasi israelilaisten keskellä.

4 Mos 18:20. Ja Herra sanoi Aaronille: ei sinulle pidä perintöä oleman heidän maallansa eikä osaa heidän seassansa; sillä minä olen sinun osas ja sinun perintös Israelin lasten seassa.

5. Moos. 18:1 Leeviläisillä papeilla, Leevin koko sukukunnalla, älköön olko osuutta tai perintöosaa muun Israelin rinnalla; Herran uhreista ja siitä, mikä hänen osakseen tulee, he saakoot elatuksensa.

5 Mos 18:1. Papilla, Leviläisillä ja kaikella Levin sukukunnalla ei pidä osaa eli perintöä Israelissa oleman. Herran uhria ja hänen perintöänsä pitää heidän syömän.

Joos. 18:7 Sillä leeviläisillä ei ole osuutta teidän keskuudessanne, vaan Herran pappeus on heidän perintöosansa; ja Gaad ja Ruuben ja toinen puoli Manassen sukukuntaa saivat tuolta puolelta Jordanin, idän puolelta, perintöosansa, jonka Herran palvelija Mooses heille antoi.

Jos 18:7. Sillä Leviläisillä ei ole yhtäkään osaa teidän seassanne, vaan Herran pappeus on heidän perimisensä*. Mutta Gad ja Ruben, ja puoli Manassen sukukuntaa ottivat osansa tuolla puolella Jordania itäisellä puolella, jonka Moses Herran palvelia antoi heille+.

 

 

10. Ja minä viivyin vuorella, niinkuin edelliselläkin kerralla, neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä; ja Herra kuuli minua vielä silläkin kertaa, sillä Herra ei tahtonut tuhota sinua.

10. Ja minä seisoin vuorella niin kuin ennenkin, neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, ja vielä silloinkin kuuli Herra minun rukoukseni, eikä Herra tahtonut hukuttaa sinua.

 

 

2. Moos. 32:11 Mutta Mooses rukoili armoa Herralta, Jumalaltansa, ja sanoi: Herra, miksi sinun vihasi syttyy omaa kansaasi vastaan, jonka olet vienyt pois Egyptin maasta suurella voimalla ja väkevällä kädellä?

2 Mos 32:14. Niin Herra katui sitä pahaa, jonka hän uhkasi tehdä kansallensa.


2. Moos. 34:28 Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne kymmenen sanaa.

2 Mos 34:28. Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä*, ja ei syönyt leipää, eikä juonut vettä: ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne kymmenet sanat+.

5. Moos. 9:25 Silloin minä heittäydyin Herran eteen ja olin siinä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä; sillä Herra oli sanonut aikovansa tuhota teidät.

5 Mos 9:25. Niin minä lankesin maahan Herran eteen, neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, kuin minä siinä makasin*; sillä Herra sanoi, että hän tahtoi hukuttaa teidät.

 

 

11. Ja Herra sanoi minulle: 'Nouse ja lähde, kulje kansan edellä, että he menevät ja ottavat omakseen maan, jonka minä heidän isillensä vannotulla valalla olen luvannut antaa heille.'

11. Vaan Herra sanoi minulle: nouse, ja mene matkaas, niin ettäs kansan edellä vaellat, että he tulisivat ja omistaisivat sen maan, jonka minä vannoin heidän isillensä antaakseni heille.

12. Ja nyt, Israel, mitä Herra, sinun Jumalasi, sinulta muuta vaatii, kuin että pelkäät Herraa, sinun Jumalaasi, että aina vaellat hänen teitänsä ja rakastat häntä, ja että palvelet Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi,

12. Nyt siis Israel, mitä Herra sinun Jumalas sinulta muuta anoo; vaan ettäs pelkäisit Herraa sinun Jumalaas, ja vaeltaisit kaikissa hänen teissänsä ja rakastaisit häntä, ja palvelisit Herraa sinun Jumalaas kaikesta sinun sydämestäs ja kaikesta sinun sielustas:

 

 

5. Moos. 6:5 Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi.

 

 

 

13. noudattaen Herran käskyjä ja säädöksiä, jotka minä sinulle tänä päivänä annan, että menestyisit.

13. Ettäs myös pitäisit Herran käskyt ja hänen säätynsä, jotka minä käsken sinulle tänäpänä, että sinulle hyvin kävis.

14. Katso, taivaat ja taivasten taivaat, maa ja kaikki, mitä siinä on, ovat Herran, sinun Jumalasi.

14. Katso, taivaat ja taivasten taivaat ovat Herran sinun Jumalas, ja maa ja kaikki, mitä hänessä on.

 

 

 

1 Kun K 8:27. Luuletkos Jumalan maan päällä asuvan? Katso, taivaat ja taivasten taivaat ei voi sinua käsittää*: kuinka siis tämä huone, jonka minä rakensin, sen tekis?

 

Ps 24:1 Davidin Psalmi. I. Herran on maa, ja kaikki mitkä siinä ovat, maan piiri ja ne jotka sen päällä asuvat.

 

 

15. Mutta ainoastaan sinun isiisi Herra mielistyi ja rakasti heitä; ja hän valitsi omikseen heidän jälkeläisensä, hän valitsi teidät kaikista kansoista, niinkuin yhä vielä on.

15. Kuitenkin Herralla on ollut hyvä suosio sinun isäis tykö rakastaaksensa heitä, ja on valinnut heidän siemenensä heidän jälkeensä, nimittäin teidät kaikista kansoista*, niin kuin tänäpäivänäkin on.

 

 

2. Moos. 19:5 Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun.

2 Mos 19:5. Jos te siis minun ääneni ahkerasti kuulette, ja pidätte minun liittoni*, niin teidän pitää oleman minulle kallis omaisuus kaikista kansoista, vaikka muutoin koko maa on minun+.

5. Moos. 7:6 Sillä sinä olet Herralle, Jumalallesi, pyhitetty kansa; Herra, sinun Jumalasi, on valinnut sinut omaisuuskansakseen ennen kaikkia muita kansoja, mitä maan päällä on.

 

 

 

16. Ympärileikatkaa sentähden sydämenne älkääkä olko enää niskureita.

16. Niin ympärileikatkaat teidän sydämenne esinahka*, ja älkäät enää niskurit olko!

 

 

5. Moos. 30:6 Ja Herra, sinun Jumalasi, ympärileikkaa sinun sydämesi ja sinun jälkeläistesi sydämet, niin että rakastat Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, että eläisit.

5 Mos 30:6. Ja Herra sinun Jumalas ympärileikkaa sinun sydämes* ja siemenes sydämen, rakastamaan Herraa sinun Jumalaas kaikesta sydämestäs ja kaikesta sielustas, ettäs eläisit.

Jer. 4:4 Ympärileikatkaa itsenne Herralle ja poistakaa sydämenne esinahka, te Juudan miehet ja Jerusalemin asukkaat, ettei minun vihani syttyisi kuin tuli ja palaisi, eikä olisi sammuttajaa, teidän tekojenne pahuuden tähden.

Jer 4:4. Ympärileikatkaat teitänne Herralle, ja pankaat teidän sydämenne esinahka pois*, te Juudan miehet ja Jerusalemin asuvaiset; ettei minun julmuuteni pääsisi vallallensa niin kuin tuli, ja niin palaisi, ettei yksikään sitä sammuttaa taida+, teidän pahuutenne tähden.

Ap. t. 7:51 Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä - niinkuin teidän isänne, niin tekin.

Ap. T 7:51. Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämestä ja korvista*! te olette aina Pyhää Henkeä vastaan, niin kuin teidän isänne, niin myös tekin.

Room. 2:29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

Rom 2:29. Mutta se on Juudalainen, joka sisällisesti salattu on, ja sydämen ympärileikkaus* on ympärileikkaus, joka hengessä tapahtuu, ei puustavissa; jonka ylistys ei ole ihmisiltä, vaan Jumalalta+.

Kol. 2:11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:

Kol 2:11. Jonka kautta te myös ympärileikatut olette sillä ympärileikkauksella, joka käsittä tapahtuu*, syntisen ruumiin pois panemisen kautta+, lihassa, Kristuksen ympärileikkauksella,

 

 

17. Sillä Herra, teidän Jumalanne, on jumalain Jumala ja herrain Herra, suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala, joka ei katso henkilöön eikä ota lahjusta,

17. Sillä Herra teidän Jumalanne on kaikkein jumalain Jumala, voimallinen ja peljättävä, joka ei katso muotoa, eikä lahjoja ota,

 

 

2. Aik. 19:7 Hallitkoon siis teitä Herran pelko. Ottakaa vaari siitä, mitä teette, sillä Herrassa, meidän Jumalassamme, ei ole vääryyttä eikä puolueellisuutta, eikä hän ota lahjuksia.

2 Aika K. 19:7. Sen tähden antakaat Herran pelvon olla teidän tykönänne, ja karttakaat teitänne ja tehkäät se; sillä Herran meidän Jumalamme tykönä ei ole yhtään vääryyttä, ei myös hän katso muotoa, eikä ota lahjoja.

Job 34:19 joka ei pidä päämiesten puolta eikä aseta rikasta vaivaisen edelle, koska he kaikki ovat hänen kättensä tekoa?

Job 34:19. Joka ei kuitenkaan katso ruhtinain muotoa*, eikä pidä eroitusta rikkaan ja köyhän välillä; sillä he ovat kaikki hänen käsialansa.

Ap. t. 10:34 Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,

Viis 6:8. Sillä, joka kaikkein päälle Herra on, ei hän pelkää ketään, eikä karta kenenkään voimaa; hän on tehnyt sekä pienet että suuret, ja hänellä on yhtäläinen suru kaikista.

 

Sir 35:16. Hän auttaa köyhää, ja ei katso kenenkään muotoa, joka myös kuulee sorretun rukouksen.

 

Ap. T 10:34. Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: nyt minä todeksi löydän, ettei Jumala katso ihmisen muotoa:

 

Rom 2:11. Sillä ei Jumala katso ihmisen muodon jälkeen.

 

Gal 2:6. Mutta niihin, jotka jonakin pidetään, minkäkaltaiset he muinen olivat, ei minun mitään tule: ei Jumala katso ihmisen muotoa*; sillä ne, jotka jonakin pidetään, ei minulle mitään opettaneet.

 

Kol 3:25. Mutta joka väärin tekee, sen pitää saaman sen jälkeen kuin hän väärin tehnyt on, ja ei pidä muotoa katsottaman.

 

1 Piet 1:17. Ja jos te rukoilette sitä Isää, joka tuomitsee kunkin töidensä jälkeen ilman ihmisten muodon katsomista*, niin katsokaat, että te teidän viipymisenne ajan pelvossa+ vaeltaisitte§,

 

 

18. joka hankkii orvolle ja leskelle oikeuden ja joka rakastaa muukalaista ja antaa hänelle ruuan ja vaatteen.

18. Joka orvoille ja leskille oikeuden tekee, ja rakastaa muukalaisia, niin että hän heille leivän ja vaatteen antaa.

19. Sentähden rakastakaa muukalaista, sillä te olette itse olleet muukalaisina Egyptin maassa.

19. Sen tähden pitää teidänkin rakastaman muukalaista; sillä te myös olitte muukalaiset Egyptin maalla.

 

 

2. Moos. 22:21 Älä sorra äläkä ahdista muukalaista, sillä te olette itse olleet muukalaisina Egyptin maassa.

 

2. Moos. 23:9 Muukalaista älä sorra, sillä te tiedätte muukalaisen mielialan, koska itsekin olette olleet muukalaisina Egyptin maassa.

 

 

 

20. Herraa, sinun Jumalaasi, pelkää, häntä palvele, hänessä riipu kiinni ja vanno hänen nimeensä.

20. Sinun pitää pelkäämän Herraa sinun Jumalaas, häntä pitää sinun palveleman, hänessä pitää sinun kiinni riippuman, ja hänen nimensä kautta vannoman.

 

 

5. Moos. 6:13 Pelkää Herraa, sinun Jumalaasi, ja palvele häntä ja vanno hänen nimeensä.

5 Mos 6:13. Mutta sinun pitää pelkäämän Herraa sinun Jumalaas ja palveleman häntä, ja hänen nimensä kautta pitää sinun vannoman.

Matt. 4:10 Silloin Jeesus sanoi hänelle: Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'

5 Mos 13:4. Herraa, teidän Jumalaanne pitää teidän noudattaman ja häntä pelkäämän, ja hänen käskynsä pitämän ja hänen ääntänsä kuuleman, häntä palveleman ja hänessä kiinni riippuman.

Luuk. 4:8 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: Kirjoitettu on: 'Sinun pitää kumartaman Herraa, sinun Jumalaasi, ja häntä ainoata palveleman.'

Matt 4:10. Niin sanoi Jesus hänelle: mene pois, saatana! Sillä kirjoitettu on*: Herraa sinun Jumalaas pitää sinun kumartaman, ja häntä ainoaa palveleman.

 

Luuk 4:8. Ja Jesus vastaten sanoi hänelle: mene matkaas minun tyköäni, saatana! sillä kirjoitettu on*: Herraa sinun Jumalaas pitää sinun kumartaman ja häntä ainoaa palveleman.

 

 

21. Hän on sinun ylistyksesi, ja hän on sinun Jumalasi, joka on tehnyt sinulle ne suuret ja peljättävät teot, jotka sinun silmäsi ovat nähneet.

21. Hän on sinun ylistykses ja sinun Jumalas*, joka sinulle teki suuria ja hirmuisia töitä, joita silmäs nähneet ovat.

 

 

 

2 Mos 15:2. Herra on minun väkevyyteni ja kiitosvirteni, ja on minun autuuteni*. Hän on minun Jumalani, ja minä rakennan hänelle majan, hän on minun isäni Jumala, ja minä ylistän häntä.

 

 

22. Seitsemänkymmentä henkeä oli sinun isiesi joukkoa, kun he menivät Egyptiin, mutta nyt Herra, sinun Jumalasi, on tehnyt sinun lukusi paljoksi niinkuin taivaan tähdet.

22. Sinun isäs menivät alas Egyptiin seitsemänkymmenen sielun kanssa*; mutta nyt Herra sinun Jumalas on enentänyt sinun niin kuin taivaan tähdet+.

 

 

1. Moos. 15:5 Ja hän vei hänet ulos ja sanoi: Katso taivaalle ja lue tähdet, jos ne taidat lukea. Ja hän sanoi hänelle: Niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä.

1 Mos 46:27. Ja Josephin pojat, jotka hänelle olivat syntyneet Egyptissä, olivat kaksi henkeä. Niin että kaikki henget Jakobin huoneesta, jotka tulivat Egyptiin olivat seitsemänkymmentä.

1. Moos. 22:17 minä runsaasti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valtaavat vihollistensa portit.

2 Mos 1:5. Ja kaikki henget, jotka Jakobin kupeista olivat tulleet, olivat seitsemänkymmentä henkeä. Mutta Joseph oli (ennen) Egyptissä.

1. Moos. 46:27 Ja Joosefin poikia, jotka syntyivät hänelle Egyptissä, oli kaksi. Jaakobin perheen jäseniä, jotka siirtyivät Egyptiin, oli kaikkiaan seitsemänkymmentä henkeä.

1 Mos 15:5. Niin hän vei hänen ulos, ja sanoi: katso taivaasen ja lue tähdet, jos sinä ne taidat lukea. Ja sanoi hänelle: niin sinun siemenes on oleva.

 

 

 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15
16 17 18
19 20 21
22 23 24
25 26 27
28 29 30
31 32 33
34